Nuorten MM-kisojen aikaan järjestetyn Jääkiekkoliiton seminaarin teemana oli Kiireettömästi huipulle. Tämä teema on erittäin tervetullut ja ajankohtainen avaus suomalaisessa urheilukeskustelussa. Nykyisin vallalla oleva kiire näkyy ja kuuluu ainakin yhden keskiuusmaalaisen, liigaseurojen läheisyydessä toimivan seuran jäähallien käytävillä. Käytäväkeskusteluissa spekuloidaan tähän aikaan kaudesta kovasti sitä, kuka mistäkin ikäluokasta on lähdössä ensi kaudeksi mihinkin liigaseuraan. Ikävää on, että tämän ilmiön käynnistää usein liigaseurojen suunnalta tulevat yhteydenotot ja kosiskelut jo D-juniorivaiheessa.
Oma käsitykseni kiireettömyydestä tarkoittaa pitkäjänteistä matkaa hyvässä valmennuksessa, pelaajalähtöisesti ja kustannustehokkaasti – mahdollisimman lähellä kotia. Näiden pohjalta tulisikin arvioida, missä vaiheessa oman kylän hallilta täytyy ja kannattaa moottoritietä etelän suuntaan lähteä.
KJT Hockeyn junioriorganisaatio on tällä hetkellä pelaajalisenssien määrällä mitattuna koko Suomen viidenneksi suurin. Etelän alueella suurempi on ainoastaan Blues Juniorit, joka painii tällä hetkellä valitettavan jääpulan kanssa. Kaikki seuramme E-C2 –ikäluokkien kärkijoukkueet pelaavat ylimmällä mahdollisella sarjatasolla ja kaikki merkit viittaavat siihen, että sama trendi jatkuu myös tulevaisuudessa. Tämän lisäksi meillä on tarjota jokaiselle kärjen takana kehittyvälle pelaajalle oikeantasoinen harjoitus- ja peliympäristö sopivassa ryhmässä. Alueella on myös riittävästi jäähalleja, joten olosuhteiden vuoksikaan lähtemisen pakkoa ei ole. Mikä liigaseuroihin siis edelleen vetää?
Yleinen käsitys lienee, että liigaseurojen urheilutoiminta olisi paremmin organisoitua ja valmennus ammattitaitoisempaa. Tästä en ole vuosien aikana löytänyt kiistatonta näyttöä. Liigaseurojen Try out –seulontaan pohjautuva toimintakulttuuri ei perustu pitkäjänteisyyteen, vaan joukkueeseen tullaan vuodeksi kerrallaan. Valmennus on tuloskeskeistä ja mikäli menestystä ei tule, se on yleensä huonojen pelaajien vika. Valmentajien onneksi kevään Try out –seulonta tuo joukkueeseen uusia pelaajia joukkueen vahvistamiseksi ja pudokkaat voidaan palauttaa takaisin pöndelle.
Ilokseni olen huomannut, kuinka Helsingin liigaseuroista toinen on peräänkuuluttanut julkisuudessa kiireetöntä ja pitkäjänteistä valmennusta ilman tulospaineita myös omassa seurassaan. Nähtäväksi jää, milloin tämä alkaa konkreettisesti näkyä myös ulospäin. Ensimmäinen iso näkyvä askel voisikin olla keskittyminen omien pelaajien kehittämiseen sen sijaan, että rekrytoidaan pelaajia liian varhaisessa vaiheessa siirtymään muualta. Ketään ei tietenkään voi, eikä pidä, estää pyrkimästä liigaseuraan, mutta yllyttäminen ei ole oikea tai eettisesti kestävä tapa toimia. Try out –kulttuurista luopuminen olisi myös hieno osoitus kiireettömyyden ja pitkäjänteisyyden ajatuksesta.
Iso merkitys kiireettömyydessä on myös mielekkäällä ajankäytöllä ja harrastamisen kustannuksilla. Lähteminen kotihallin vierestä päivittäin esimerkiksi Keski-Uudeltamaalta Helsinkiin tarkoittaa kauden aikana satojen tuntien autossa istumista. Nämä tunnit ovat pois opiskelusta ja koulunkäynnistä sekä vapaa-ajasta naapuruston kavereiden kanssa. Lisäksi matkustaminen kuluttaa euroja. Vertailua kannattaa tehdä myös kuukausimaksujen osalta ja pohtia, nouseeko harrastamisen laatu samassa suhteessa kohoavien kustannusten kanssa.
Silloin, kun kotiseurassa toimintaympäristö tarjoaa hyvät olosuhteet, osaavan ja yksilöä eteenpäin vievän valmennuksen sekä mahdollisuuden pelata maan parhaita vastaan, siirtymiseen ei ainakaan minun mielessäni löydy järkiperusteita. Syytä on myös tiedostaa, että siirtyminen liigaseuran junioreihin altistaa pelaajan välittömästi armottomalle kilpailulle paikasta auringossa. Loppujen lopuksi siirtyneiden pelaajien määrään suhteutettuna huomattavana vähemmistönä ovat ne, joille siirtyminen jää pysyväksi.
Mikäli siis oman seuran olosuhteet, valmennus, harrastamisen kustannukset ja pelijoukkueet ovat oikeassa suhteessa pelaajan tasoon, lähtemistä kannattaa viivyttää mahdollisimman pitkään. Tätä pitkäjänteisyyttä toivon tulevaisuudessa tuettavan myös jääkiekkoliiton toimesta siten, että sarjajärjestelmiä kehitetään sen suuntaisesti, että pelaajien keskittymistä alueen liigaseuroihin ei ohjata liialla tiivistämisellä. Tuon pohtiminen vaatii kuitenkin oman lukunsa.
Rehtorin blogi 