Nuorten Leijonien upean maailmanmestaruuden jälkilöylyissä on jälleen mediassa herätetty keskustelua lajin kalleudesta ja jääkiekon muuttumisesta hyvätuloisten perheiden lajiksi ja siitä, kuinka perheet joutuvat tekemään isoja uhrauksia huipulle pääsyn mahdollistamiseksi (mm. Mikko Marttisen artikkeli Ilta-Sanomissa 12.1.2019).
Artikkelissa maalattiin melko leveällä pensselillä lajin kustannuksista junioriaikana, kun vastakkain oli Jääkiekkoliiton laskema n. 20 000 euroa ja kirjoittajan mainitsema opetus- ja kulttuuriministeriön arvioima jopa 90 000 euroa. Jotta tähän keskusteluun saadaan enemmän konkretiaa ja voimme laaja-alaisesti alkaa miettiä, miten lajin kustannuksiin voidaan vaikuttaa ilman, että laatu kärsii, pitää lukujen taakse katsoa tarkemmin. Avaan tässä blogi-kirjoituksessa asiaa seuran, joukkueen ja vanhemman näkökulmista ja raapaisen hieman myös kuntapoliittista päätöksentekoa ja kuntien eriarvoisuutta.
Seuratoimintaa ja sen kustannusrakennetta olen seurannut ja kehittänyt KJT Hockeyn puheenjohtajana vuodesta 2013 alkaen ja joukkueenjohtajana olen laatinut budjetteja seuran 2001-syntyneiden G-junioreista lähtien. Tällä hetkellä pojat ovat kasvaneet B-junioreiksi, jolloin ym. artikkelin mukaan harrastamisen kustannukset ovat suurimmillaan. Pelaavan pojan vanhempana minulla on myös käsitys siitä, mitä seura- ja joukkuetoiminnan ulkopuolisia kuluja jääkiekon harrastamiseen liittyy.
Jotta pääsemme pohtimaan sitä, mistä voimme karsia, pitää ensin katsoa lukujen taakse ja purkaa kulurakennetta. Käytän tässä esimerkissä edustamani seuran ja joukkueen kulurakennetta ja toimintamallia. Perusrakenne lienee samansuuntainen muissakin seuroissa, mutta erojakin varmasti löytyy.
Käytän esimerkissä KJT Haukat B-joukkueen budjettia ja pilkon budjettiin pohjautuvan kausimaksun tapahtumakohtaisen maksun kautta eri osiin sen perusteella, mihin harrastamiseen kulutetut eurot menevät.
Joukkueen laatiman budjetin mukaan kausimaksu pelaajalle esimerkin joukkueessa on 2 915 euroa. Tämä maksu kattaa kaiken muun joukkueen perustoiminnan, paitsi vieraspelimatkoista aiheutuvat kustannukset. Ne jyvitetään erikseen pelimatkakohtaisesti niiden pelaajien kesken, jotka bussiin nousevat. Tämä on yleinen käytäntö seurayhteisömme joukkueissa ja perustuu siihen oikeudenmukaisuuden ajatteluun, että kenenkään ei tarvitse maksaa muiden matkakustannuksia, jos pelaajaa ei matkalle lähtevään kokoonpanoon nimetä.
Joukkueelle menevän maksun lisäksi jokainen KJT Hockeyn jäsen maksaa vuosittain 250 euron suuruisen seuratoimintamaksun seuralle. Seura rahoittaa toimintansa 80 % käyttäjiltä tulevien toimintamaksujen muodossa. Rahaa kerätään henkilökohtaisen seuratoimintamaksun nimellä kulkevan jäsenmaksun sekä jäänkäytöstä kerättävän pienen jääkatteen muodossa.
Yhteenlaskettu yksittäisen pelaajan kausikustannus ilman vieraspelimatkoja B-junioreissa on siis 3 165 euroa. Tasaisesti 12 kuukaudelle jyvitettynä säännöllinen maksuvelvoite on 265 e/ kk. Tällä rahalla juniori saa joukkueen mukana aktiivisella toimintakaudella neljä n. 2,5 tunnin harjoitustapahtumaa arki-iltaisin ja keskimäärin yhden pelin viikonloppuisin. Kun huomioidaan vielä kesän omatoimijakso, jolloin ohjattua toimintaa ei ole, saadaan yhden tapahtumakerran kustannukseksi 14 euroa/ tapahtuma. Tämä summa voidaan pilkkoa neljään osaan, jotta nähdään, mihin tuo raha kuluu.
Kunnille ja yksityisille halliyhtiöille maksettavat jäänkäyttökustannukset (5 euroa)
Suurin harrastamisen kustannuksiin kuluva osuus keskiuusmaalaisille juniorijääkiekkoilijoille on jään käytöstä aiheutuvat kustannukset. KJT:n toiminta-alueella jään tuntihinta on jokaisessa kaukalossa erisuuruinen ja vaihteluväli on n. 80-165 euroa. Kunnat subventoivat hintaa vahvasti ja myyvät omista halleistaan alueen juniorijoukkueille jäätä edullisemmin, kun taas yksityisrahoitteiset hallit laskuttavat jäästä enemmän. Jotta joukkueet eivät ole kustannusten näkökulmasta eriarvoisessa asemassa, KJT:n kaikki joukkueet maksavat jäästä samaa keskituntihintaa (145 e/ h).
Jääkulut B-juniorille vuodessa: 1 140 e
Urheilutoiminnan palkkiot ja kulukorvaukset (4,50 euroa)
Toiseksi suurin siivu kuluu joukkueen urheilutoiminnan ohjaamisesta maksettavista valmennuspalkkioista ja kulukorvauksista. Tätä 4,50 euron tapahtumakohtaista rahasummaa on jakamassa vastuuvalmentaja, kaksi apuvalmentajaa, maalivahtivalmentaja, huoltaja sekä kaksi joukkueen johtoryhmään kuuluvaa toimihenkilöä. Yhteensä siis seitsemän henkilöä laittaa lihoiksi tuon summan.
Urheilutoiminnan kulut B-juniorille vuodessa: 1020 euroa
Joukkueen toiminnan muut kulut (2,50 euroa)
Noin kuudesosa kustannuksista menee joukkueen muihin kuluihin. Näihin kuluihin sisältyvät mm. huollon materiaalikulut (teipit, eristysnauhat yms.), teroituskoneen leasing-maksu, pelaajille ja valmentajille hankitut treeni- ja edustusasut, kotipelien erotuomarimaksut ja jääkiekkoliiton sarjamaksut.
Joukkueen toiminnan muut kulut B-juniorille vuodessa: 565 euroa
Seuralle ohjautuva osuus (2 euroa)
Seuralle yksittäisen pelaajan tapahtumakohtaisesta maksusta lohkeaa hieman alle 15 %. Tämä summa kuluu pääosin vakituisten työntekijöiden palkkoihin, seuran pelipaitoihin ja -sukkiin sekä kaikille seuran jäsenille hankittavaan seura-asuun sekä sellaisiin jääkuluihin, jotka jäävät seuran maksettavaksi. Tällaista jäätä kertyy etenkin huhtikuussa, kun joukkueiden toiminta on sarjojen päättymiseen jälkeen epäsäännöllisempää. Seura sitoutuu jäästä neuvotellessaan ostamaan jäähalleista tietyn määrän jäätä 1.8. – 30.4. välisenä aikana. Tällä rahalla seura järjestää myös urheiluakatemian valmennustoimintaa, jonka piiriin pelaaja kasvaa 13-vuotiaana. Tämä mahdollistaa ensin yhden ja myöhemmin kaksi seuran valmentajien ohjaamaa aamuharjoitusta viikossa, ilman lisäkustannuksia pelaajalle.
Seuran kuluihin ohjautuva osuus B-juniorilta vuodessa: 440 euroa
Nämä summat muodostavat siis joukkueen perustoiminnan kuluista valtaosan. Kuluja kertyy lisää vieraspelimatkoista, joita joukkue pelaa harjoitusotteluiden muodossa elokuussa sekä sarjaohjelman mukaisesti syyskuusta maaliskuuhun. Vieraspelejä kaudelle kertyy n. 30. Pelattava sarjataso määrittelee paljon sitä, kuinka laajalla säteellä vieraspelimatkoja tehdään.
KJT Haukat B osallistui syyskaudella B-nuorten Mestis-karsintaan tavoitteenaan nousta kevätkaudeksi alempaan SM-sarjaan. Tuota tavoitetta joukkue ei saavuttanut, joten se jatkaa kevätkaudella pelaamistaan B-nuorten Mestiksessä.
Jääkiekkoliitto on reagoinut kustannuspaineisiin luomalla SM-sarjaa alempiin sarjoihin alueelliset lohkot. Tämä tarkoitti käytännössä sitä, että syyskaudella (harjoitusottelut mukaan lukien) joukkue matkusti vieraspeliin bussilla melko harvakseltaan. Pelaajalle, joka osallistui kaikille vieraspelimatkoille, lisäkustannusta kertyi 450 euroa. Kevätkauden sarjaohjelma vie meidät viikonloppumatkalle Turkuun ja kerran Tampereelle. Noiden pelimatkojen kustannus pelaajalle jää alle 200 euron. Lisäksi, joukkueen menestyessä, saattaa tulla vieraspelimatkakuluja Final Four-tapahtumasta.
Mikäli joukkueemme pelaisi valtakunnallista SM-sarjaa, olisivat kauden pelaajakohtaiset vieraspelimatkakustannukset n. 1500 euroa vuodessa. Huomioitavaa on, että Etelän joukkueet selviävät kaudesta huomattavasti pienemmillä kustannuksilla kuin muun Suomen joukkueet. Voin vain kuvitella, kuinka paljon Kärppien junioripelaajat joutuvat matkakustannuksia vuosien aikana maksamaan. Summa on varmasti etelän joukkueisiin verrattuna moninkertainen.
Lisää harrastamisen kustannuksia kauden aikana syntyy varusteisiin kuluvasta menoerästä. Varusteisiin kuluvaa rahamäärää on vaikea arvioida, kun se vaihtelee vuosittain riippuen siitä, mitä varusteita tulee milläkin kaudella uusia ja kuinka monta mailaa sattuu rikkoutumaan. Tässä kuluerässä on todella suuri vaikutus sillä, minkä hintaisia varusteita hankkii. Joka tapauksessa joka vuosi kustannukset lasketaan vähintään sadoissa euroissa. Eniten tässä kategoriassa kuluvaan rahamäärään voi vaikuttaa ostaessaan luistimia tai mailoja. Luistimissa hintahaarukka on helposti satoja euroja, mailoja taas menee kauden aikana useampia ja yksittäisen mailan hinnalla on suuri merkitys kokonaiskuluissa. Keskimäärin – uskallan väittää – 1 000 euroa riittää vuodessa hyvin varustekustannuksiin 14 – 18-vuotiaana, jos ei aina hanki markkinoiden uusinta ja kuuminta varustetta tai mailaa.
Kaikilla edellä mainituilla erilaisia kustannuksia sisältävillä osa-alueilla kehitys on progressiivista ja suhteessa harrastaja ikään. Jääharjoitusten määrä kasvaa, valmennuskustannukset kasvavat, varusteet ovat kalliimpia ja mailoja kuluu enemmän pelaajan kasvaessa vanhemmaksi junioriksi.
Summa summarum
Yhteenlaskettuna KJT Haukoissa pelaavan B-junioripelaajan kausikustannus on yhteensä n. 5 000 euroa, sisältäen kaiken jääkiekkoon liittyvän. Tuosta summasta voi helposti säästää ainoastaan urheiluliikkeessä pohtiessaan, minkä hintaisen varusteen kulloinkin lapselleen hankkii.
Kuinka kustannuksia sitten voidaan alentaa?
Kustannusten hallintaan voivat oleellisesti vaikuttaa seuraavat tahot: kunnat, Suomen jääkiekkoliitto, seurat, joukkueet ja niissä päätöksiä tekevät vanhemmat. Paljon hyvää on monella suunnalla jo saatu aikaan, mutta olisiko jotain vielä tehtävissä?
Kunnat
Jään hinnan osalta Suomen kunnat ovat kovin eriarvoisessa asemassa. Kaikki kunnat todennäköisesti jollakin tavalla tukevat jääkiekon harrastamista erilaisin seuratukivaroin tai jään hinnan subventoinnilla – myös Tuusulassa ja Keravalla tehdään näin. Suomessa on kuitenkin kaupunkeja, joissa jää on junioriseuroille ilmaista. Jos näin olisi kaikkialla, se vaikuttaisi kustannuksiin merkittävästi. Näin tapahtuisi ainakin Keski-Uudellamaalla, se on helppo luvata. Haastankin poliittiset päätöksentekijät pohtimaan omalta osaltaan, voiko subventointia omassa kunnassa jään käyttökustannusten osalta lisätä.
Suomen jääkiekkoliitto
Suomalaisten jääkiekkoseurojen kattojärjestönä jääkiekkoliitolla on merkittävä rooli kustannusten hallinnassa. Se tekeekin jo kiitettävän paljon sellaisia linjauksia ja ratkaisuja, joilla on positiivinen vaikutus kustannuksiin. Valtaosa sarjoista pelataan alueellisin perustein muodostetuissa lohkoissa läpi koko juniorivaiheen. Toisinaan se tuo kilpailullista eriarvoisuutta, mutta kustannusperustein se on hyväksyttävää. Lisäksi jääkiekkoliitolla on upea tukijärjestelmä vähävaraisille perheille. Siitä jaetaan vuosittain yli miljoona euroa niille, joille harrastuksen kustannukset alkavat olla liian suuria. B-juniorille tuon tuen suuruus on 1 500 euroa kaudessa. Jääkiekkoliitto maksaa myös valtaosan seuroissa toimivien taitovalmentajien palkasta. Se on huikea satsaus ja tuo toimintaan laatua ilman kustannusten kasvupainetta seurassa.
Yhden radikaalin, ja varmasti mielipiteitä jakavan ehdotuksen heitän kuitenkin vielä jääkiekkoliiton suuntaan. Mitä jos jääkiekkoliitto linjaisi, että kansainvälisiä turnauslupia ei seuroille ja joukkueille myönnettäisi vielä lapsikiekkovaiheessa? Kotimaassa on varmasti riittävästi turnauksia eri tason joukkueille. Tämä liiton linjaus antaisi seuroille ns. vipuvartta joukkueiden ohjeistamisessa kausittaisia toimintasuunnitelmia laadittaessa. Ulkomaille ehtii hyvin myöhemminkin.
Seurat
Kuten aiemmin kerroin, seuran rahoitus tulee pääosin vanhempien kukkarosta erilaisten toimintamaksujen muodossa. Näin ollen seuralla on myös suuri vastuu siinä, miten se toimintansa organisoi ja kuinka paljon esimerkiksi henkilöresurssia sillä on käytössään. Seurayhteistyö ja varainhankinta luovat mahdollisuuksia siihen, että kustannukset pysyvät hallinnassa ja vain välttämättömimmät kulut kaivetaan vanhempien taskusta.
Seurayhteistyön avulla voidaan saada aikaan paljon. Merkittävin, jo seurojen välillä etelässä sovittu kustannusten hallintaan liittyvä yhteistyösopimus, on lapsivaiheen pelaajaliikenteen sulkeminen. Tämä tarkoittaa sitä, että lapsivaiheessa (G-D1) seuran vaihtaminen sallitaan vain painavin perustein. Toinen kehittämiskohde voisi olla jo nyt pikkuhiljaa käynnissä olevan muutoksen tukeminen turnauskulttuurin muuttumisesta ns. pelitällikulttuuriksi. Turnaukset ovat loppujen lopuksi melko kallis ja – uskallan väittää – urheilullisesti tehoton tapa organisoida pelejä. Turnausmaksut ovat melko suuria ja tarjolla on lyhennettyjä pelejä, joissa liikunnallinen kuorma jää suhteellisen pieneksi. Pelitällit tarjoavat toisenlaisen vaihtoehdon organisoida pelitapahtumia. Siinä kaksi tai useampi joukkue sopii pelitapahtumista siten, että jokainen pelitälleihin osallistuva joukkue järjestää vastaavanlaisen tapahtuman kauden aikana ja vastaa myös sen kustannuksista. Suomalainen sateenvarjoseurajärjestelmä takaa sen, että kaikilla seuroilla ja sen joukkueilla on mahdollisuus löytää yhteistyöjoukkueita pelitälleihin. Näin sen ainakin pitäisi olla. Pelitällijärjestelmä ei sisällä ylimääräisiä turnausmaksuja. Toki huomionarvoista on, että turnaukset ovat järjestäville joukkueiden varainhankintatapahtumia, mutta sen voi halutessaan organisoida muullakin tavalla.
Joukkueet
Joukkueiden johtoryhmien tulisi olla maltillisia ja käyttää harkintaa kauden toimintasuunnitelmia laatiessaan. Kustannustehokkuuden tulisi olla etenkin lapsikiekkovaiheessa aina huomioitava asia, kun erilaisia tapahtumia kaudelle suunnitellaan. Minun mielestäni lapsikiekkovaiheessa toiminnan pitäisi ennen kaikkea perustua liikunnallisuuden ajatukselle ja silloin ei tarvitse lähteä jatkuvasti kotihallilta erilaisille turnausmatkoille ja leireille. Näitä käytäntöjä perustellaan usein ryhmäytymisen ja joukkuehengen pohjalta, mutta kasvatusalan ammattilaisena uskallan väittää, että rahallinen panostus suhteessa tuloksiin jää tässä toiminnassa pieneksi.
Vanhemmat
Jääkiekossa vanhemmat voivat vaikuttaa kustannuksiin monella tavalla. Joukkueiden toimintasuunnitelmat hyväksytään vanhempainkokouksissa. Niistä päätettäessä pitää olla rohkea ja kiinnittää huomiota kustannuksia lisäävien perustoiminnan ulkopuolisten tapahtumien määrään. Lajitaitojen kehittämisen ja liikunnan pitäisi olla keskiössä sen sijaan, että pohditaan, mitä kaikkea kivaa kauden aikana voisikaan tehdä oman toimintaympäristön ulkopuolella. Lähtökohta on, että lapsi harrastaa lajia siksi, että se on kivaa, ei erilaisten reissujen vuoksi.
Joukkuetoiminnan ulkopuolella on tarjolla monenlaista lisämaksullista tapahtumaa. On erilaisia jääkiekkoleirejä eri puolilla Suomea. On olemassa eri teemoihin perustuvia valmennustuokioita, kuten luisteluvalmennusta tai maalintekoleiriä jne. Lisäksi ulkomaan turnauksiin on mahdollista osallistua erilaisten Select-joukkueiden riveissä. Niitä kukin hankkikoon oman maksukykynsä mukaan – se on ihan ok. Lohdutuksena niille, jotka taistelevat jo joukkuemaksujen kanssa, uskallan luvata näiden lisämaksullisten valmennusten olevan loppujen lopuksi vain lisäosia ja ihan kivoja juttuja, jos lompakko kestää. Ne eivät ole edellytys unelmien täyttymykselle. Niihin ei kannata rahaa sijoittaa, jos talous on tiukalla – silti lapsi voi saavuttaa kaiken sen, mistä unelmoi, kun tekee kovasti töitä joukkueen harjoituksissa ja vapaa-ajallaan ulkona monipuolisesti liikkuen.
Loppuyhteenveto (case Kanerva)
Kaiken kaikkiaan oman poikani jääkiekkoharrastukseen on 11 vuoden aikana G-juniorista B-junioriksi kulunut rahaa karkeasti arvioiden hieman yli 30 000 euroa. Tästä summasta n. 19 000 on kulunut joukkueen kausimaksuihin edellä mainittujen periaatteiden mukaisesti. Varusteisiin olen vuosien varrella saanut rahaa kulumaan arviolta n. 5 000 euroa ja loput n. 6 000 euroa erilaisiin leiri- ja pelimatkakustannuksiin. Se on jonkin verran enemmän kuin Jääkiekkoliitto on laskenut, mutta vain kolmannes siitä, mihin opetus- ja kulttuuriministeriö on tutkimuksissaan päätynyt.
Vuosien aikana KJT:n 2001-ikäluokan joukkueet osallistuivat turnauksiin varsin maltillisesti, mutta yllä kuvaamiani pelitällejä järjestettiin sitäkin enemmän ristiin rastiin ympäri Suomea. Kustannustehokkaasti yön yli suuntautuneilla pelitällireissuilla majoitus järjestettiin isäntäjoukkueen perheissä vuoroin vieraissa – periaatteella. Ikäluokka järjesti omia neljän päivän kesäleirejä Kuortaneella useampana kesänä ja yläkouluvaiheessa viikon leirikoulun. Kokonaisuuteen sisältyi myös viikonlopun mittainen pelitällireissu Ruotsiin C2-kaudella ja C-kauden joulutauolla tehty kahden pelijoukkueen turnausmatka Torontoon.
Varustehankinnoissa olen käyttänyt aina harkintaa ja hinta on ohjannut lopullista päätöksentekoa. Kalleimman kategorian tuotteita en ole ostanut koskaan. Tällä osa-alueella olisin pystynyt puristamaan paljon enemmänkin säästöä, mutta toisaalta rahaa olisi myös saanut kulumaan helposti yli kaksinkertaisen summan.
Poikani harrastus on kaikki yllä mainitut kulut huomioiden maksanut keskimäärin 2 730 euroa vuodessa, 227 euroa kuukaudessa, 52 euroa viikossa. Tapahtumakohtaista lukua en tässä uskalla lähteä arvioimaan, kun tapahtumapäivien määrää en ole kirjannut, mutta huikean paljon niitä on vuosien aikana ollut. Jopa siinä määrin, että muita vapaa-ajan kuluja ei merkittävässä määrin samalle yhdentoista vuoden ajanjaksolle ole poikani osalta tullut. Lapsuus ja nuoruus on vietetty pojan kanssa melko pitkälti lätkän parissa jäähalleilla.
Lopuksi haastan seuraihmiset yli lajirajojen avaamaan oman lajinsa ja seuransa kulurakennetta ja pohtimaan, mistä säästöjä omassa lajissaan tai seurassa voisi tehdä. Taloudellisiin haasteisiin perustuva Drop out pitäisi saada kitkettyä kokonaan pois lajista riippumatta. Liikunnan ja tavoitteellisen urheilun harrastamisen haluamansa lajin parissa pitäisi olla jokaisen lapsen ja nuoren perusoikeus. Näillä kustannuksilla on selvää, ettei se tänä päivänä toteudu ilman tukitoimia.
Rehtorin blogi 