Avoin kirje aluehallintovirastoille lapsiin ja nuoriin kohdistuvien rajoitusten tarpeettomuudesta

Arvoisa aluehallintovirasto,

Koronaministerityöryhmä on antanut 7.1. ohjeistuksensa pandemian hillitsemiseksi. Yhtenä keskeisenä toimenpiteenä työryhmä esittää lasten ja nuorten sisätiloissa tapahtuvan harrastustoiminnan keskeyttämistä.

Lapsiin ja nuoriin kohdistuvat rajoitukset eivät ole tässäkään vaikeassa tilanteessa ehkäisevinä toimenpiteinä perusteltuja, kun tarkastellaan vaikuttavuuden suhdetta saavutettavaan hyötyyn ja samalla asetettavien rajoitusten negatiivisia terveydellisiä vaikutuksia niin fyysisen kuin henkisen hyvinvoinnin osalta.

Voimassa olevan koronastrategian tavoitteena on varmistaa terveydenhuollon kantokyky, joka tällä hetkellä on joidenkin esitettyjen arvioiden mukaan lähestymässä kriittistä tilaa. Lasten ja nuorten vaikutus tähän terveydenhuollon kuormittavuuteen kohdistuu lähinnä tartunnanjäljitykseen, koska tilastojen mukaan sairaaloissa kuormittavuutta aiheuttavat ennen kaikkea koronaan sairastuneet rokottamattomat aikuiset, perussairaat sekä ikäihmiset.

Mikäli näillä esitetyillä lasten ja nuorten harrastamista rajoittavilla toimenpiteillä pyritään saamaan vallalla oleva Omikron-variantti kuriin ja tartunnanjäljitys hallintaan, pelkään pahoin vuoden takaiseen kokemukseen suhteuttaen nyt asetettavien rajoitusten jatkuvan pitkälle kevääseen – niin valtoimenaan leviävästä variantista näyttäisi olevan kyse. Jos taas tämän harrastustoiminnan rajoituksen tavoitteena on vähentää potilaiden määrää sairaaloiden vuodeosastoilla, vaikuttavuus lienee mitätön. Joka tapauksessa tiedämme, että nyt asetettavilla pitkään kestävillä rajoituksilla tulee olemaan väistämättä lasten ja nuorten osalta merkittäviä kansanterveydellisiä seurauksia.

Kaksi edellistä pitkäkestoista keskeytystä osoittivat, että harrastustoiminnasta sulun päättymisen jälkeen pois jääneiden lasten ja nuorten määrä oli huomattava. Ennen kaikkea pudokkaiden osuus oli suuri niiden lasten ja nuorten piirissä, jotka harrastavat ilman kilpailullisia tavoitteita. Todennäköistä on, että myös nyt asetettava sulku vähentää harrastavien lasten ja nuorten määrää.

Edellä mainituin perustein lasten ja nuorten harrastustoiminnan keskeyttämiseen tulisi suhtautua äärimmäisellä vakavuudella ja siitä tulisi edelleen pidättäytyä. Rajoitustoimenpiteiden tulisi yhä kohdentua vain aikuisiin. Tämän suuntaisesti on koronastrategiassammekin painokkaasti lausuttu.

Kunnioittaen,
Janne Mellin, KM

Advertisement

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s