Avoin kirje aluehallintovirastoille lapsiin ja nuoriin kohdistuvien rajoitusten tarpeettomuudesta

Arvoisa aluehallintovirasto,

Koronaministerityöryhmä on antanut 7.1. ohjeistuksensa pandemian hillitsemiseksi. Yhtenä keskeisenä toimenpiteenä työryhmä esittää lasten ja nuorten sisätiloissa tapahtuvan harrastustoiminnan keskeyttämistä.

Lapsiin ja nuoriin kohdistuvat rajoitukset eivät ole tässäkään vaikeassa tilanteessa ehkäisevinä toimenpiteinä perusteltuja, kun tarkastellaan vaikuttavuuden suhdetta saavutettavaan hyötyyn ja samalla asetettavien rajoitusten negatiivisia terveydellisiä vaikutuksia niin fyysisen kuin henkisen hyvinvoinnin osalta.

Voimassa olevan koronastrategian tavoitteena on varmistaa terveydenhuollon kantokyky, joka tällä hetkellä on joidenkin esitettyjen arvioiden mukaan lähestymässä kriittistä tilaa. Lasten ja nuorten vaikutus tähän terveydenhuollon kuormittavuuteen kohdistuu lähinnä tartunnanjäljitykseen, koska tilastojen mukaan sairaaloissa kuormittavuutta aiheuttavat ennen kaikkea koronaan sairastuneet rokottamattomat aikuiset, perussairaat sekä ikäihmiset.

Mikäli näillä esitetyillä lasten ja nuorten harrastamista rajoittavilla toimenpiteillä pyritään saamaan vallalla oleva Omikron-variantti kuriin ja tartunnanjäljitys hallintaan, pelkään pahoin vuoden takaiseen kokemukseen suhteuttaen nyt asetettavien rajoitusten jatkuvan pitkälle kevääseen – niin valtoimenaan leviävästä variantista näyttäisi olevan kyse. Jos taas tämän harrastustoiminnan rajoituksen tavoitteena on vähentää potilaiden määrää sairaaloiden vuodeosastoilla, vaikuttavuus lienee mitätön. Joka tapauksessa tiedämme, että nyt asetettavilla pitkään kestävillä rajoituksilla tulee olemaan väistämättä lasten ja nuorten osalta merkittäviä kansanterveydellisiä seurauksia.

Kaksi edellistä pitkäkestoista keskeytystä osoittivat, että harrastustoiminnasta sulun päättymisen jälkeen pois jääneiden lasten ja nuorten määrä oli huomattava. Ennen kaikkea pudokkaiden osuus oli suuri niiden lasten ja nuorten piirissä, jotka harrastavat ilman kilpailullisia tavoitteita. Todennäköistä on, että myös nyt asetettava sulku vähentää harrastavien lasten ja nuorten määrää.

Edellä mainituin perustein lasten ja nuorten harrastustoiminnan keskeyttämiseen tulisi suhtautua äärimmäisellä vakavuudella ja siitä tulisi edelleen pidättäytyä. Rajoitustoimenpiteiden tulisi yhä kohdentua vain aikuisiin. Tämän suuntaisesti on koronastrategiassammekin painokkaasti lausuttu.

Kunnioittaen,
Janne Mellin, KM

Advertisement

Kun tunnit ei enää riitä – luokanopettajuus murroksessa

Kahdenkymmenen vuoden opetusalan kokemus, joista ensimmäinen puolisko luokanopettajana ja viimeiset kaksitoista vuotta rehtorina, ovat tarjonneet minulle mahdollisuuden tarkkailla läheltä luokanopettajien työskentelyä ja sitä valtavaa muutosta, joka heidän työnkuvassaan on tuona aikana tapahtunut. Ensimmäiset kuusi vuotta näköalapaikan tarjosi itähelsinkiläinen monikulttuurinen ala-asteen koulu ja sen jälkeen olen saanut seurata tilannetta kovin toisenlaisessa ympäristössä kahdella tuusulalaisella alakoululla. Luokanopettajien esimiehenä olen tällä hetkellä äärimmäisen huolissani opettajien jaksamisesta nykyiseen – monilta osin muuttuneeseen – työnkuvaan kuuluvien monenlaisten tehtävien ristipaineessa. Työn tunnolliseen tekemiseen vaadittava tuntimäärä on tällä hetkellä kohtuuton ja työtehtävien osalta epätasapainossa. Asialle olisi tehtävä jotain ennen kuin opettajan ammatti menettää kiinnostavuutensa kokonaan. Pohdin tässä blogissa nykyistä työnkuvaa ja esitän oman vaihtoehtoni ongelman ratkaisemiseksi.

Mikä luokanopettajan työssä on muuttunut?

Kodin ja koulun välinen yhteistyö

Vuosituhannen vaihtuessa Internet ja sähköposti alkoivat yleistyä. Kännykkä oli jo yleistynyt ja kaikilla käytössä, mutta tekstiviestit olivat tuolloin se modernein ja nopein tapa kommunikoida. Tämän vuoksi reissuvihko kodin ja koulun välisessä viestinnässä oli edelleen se ensisijainen viestienvaihdon väline. Viestittelyn määrä ja siihen käytetty aika oli kohtuullinen ja oppilaillakin oli merkittävä rooli reissuvihkon ja erilaisten paperilomakkeiden välittäjänä.

Sitten tuli Wilma, Helmi yms. sähköiset alustat. Kodin ja koulun välinen yhteistyö sai uudenlaisen, nopean ja helpon alustan viestiä koulun ja kodin välillä. Julkisuudessa alettiin paljon puhua siitä, kuinka koulun suunnalta viestitään kovin yksioikoisesti lähinnä negatiivista palautetta antaen esimerkiksi tuntityöskentelystä, myöhästelystä tai unohduksista. Sävy on ollut sellainen, että vastapainoksi olisi kiva saada myös sitä positiivista palautetta. Toki näin pitääkin olla, mutta tämä on sittenkin Wilma-viestittelyssä se vähiten aikaa vievä osuus.

Kovin vähän on puhuttu siitä, kuinka paljon opettajan työajasta menee vanhemmilta tulevien erilaisten viestien lukemiseen ja niihin vastaamiseen. Kasvavassa määrin Wilman kautta esitetään toiveita viikoittaisista raporteista, mitä koulussa on tehty tai tullaan lähipäivinä tekemään. Myös erilaisia selvityspyyntöjä koulupäivien tapahtumista esitetään matalalla kynnyksellä. Kovin usein myös opettajan antama selvitys jostakin koulupäivän ristiriitatilanteesta kyseenalaistetaan, kun kotona oppilas kertoo asiasta uudenlaisen version. Yllättävän paljon Wilman kautta tulee myös suoraa arvostelua opettajan tekemistä ratkaisuista tai oman lapsen liian vähäisestä yksilöllisestä huomioimisesta.

Isossa kuvassa voidaan summata, että vanhempien suunnalta opettajan työskentelyyn ja oman lapsen yksilölliseen huomioimiseen kohdistuvat vaateet ovat etenkin viimeisen kymmenen vuoden aikana vuosi vuodelta kasvaneet. Kodin ja koulun yhteistyö on tullut tärkeäksi osaksi koulujen arkea. Alakoulussa tämä kodin ja koulun välisen viestittelyn kasvava määrä on vaikuttanut merkittävästi opettajan päivittäiseen ajankäyttöön. Luokanopettajat ovat siinä määrin tunnollisia, että ylimalkaisia vastauksia vanhemmilta tulleisiin viesteihin ei haluta antaa, joten sanojen huolellinen asettelu vaatii paljon myös ennakoivaa ajatustyötä itse viestien kirjoittamisen sijaan.   

Opetussuunnitelma, yhteisopettajuus, joustavat ryhmittelyt ja monipuoliset työtavat

Vuonna 2016 voimaan astunut opetussuunnitelma on määritellyt modernin oppimisen tavoitteet hyvin moninaisiksi – ja hyvä niin. Koulutuksen tuleekin kehittyä ja muokkautua yhteiskunnan muuttuvien vaatimusten ja megatrendien mukana. Huomiotta kuitenkin jäi, että jos täyteen kuormaan lisätään tavaraa, pitäisi jostakin pystyä luopumaan. Muuten karkaa yli.

Nykyinen yhteisopettajuustrendi, joka perustuu perinteisen rinnakkaisluokkajaottelun purkamiseen, on muuttanut toiminnan organisoinnin suunnitteluun kuluvaa ajan tarvetta merkittävästi. Sinänsä yhteisopettajuusmalli tuo mukanaan paljon hyvää niin opettajien kuin oppilaidenkin kannalta, mutta selvää on, että viidenkymmenen oppilaan toiminnan tarkoituksenmukainen organisointi joustavissa ja muuttuvissa ryhmissä vaatii yhteistä suunnitteluaikaa huomattavasti enemmän kuin reilun kahdenkymmenen oppilaan yhden opettajan ryhmä. Askelmerkkien täytyy joka päivä olla hyvin suunniteltuina, kun tuo oppilasmäärä koulunsa aloittaa. Tässä merkityksellistä on tietenkin myös se, minkä ikäisiä ja kuinka rutinoituneita oppilaat ovat tämän mallin opetusjärjestelyissä. Alkuopetuksessa tämä yhteisen suunnittelun tarve korostuu vielä enemmän. Luokanopettajien lisäksi jaotteluun liittyy usein myös muita opettajia, kuten resurssiopettaja ja laaja-alainen erityisopettaja. Myös näiden toimijoiden kanssa käytävään keskusteluun pitäisi sujuvasti löytyä yhteistä tiimisuunnitteluaikaa.

Yhteisopettajuudesta ja sen mukanaan tuomista muutoksista pitäisi kirjoittaa oman blogin verran asiaa, joten pitäydytään tässä blogissa vain tässä ajankäytön lisääntyvää tarvetta liittyvässä teemassa. Sen verran otan aiheeseen tässä kuitenkin kolme vuoden kokemuksella kantaa, että tervetullut muutos tämä opetuksen ja oppimisen organisoinnissa on. Paljon siinä on tietenkin vielä kehitettävää, mutta missäpä ei olisi. Plussan puolella kuitenkin ollaan niin opettajan työn kuormittavuuden kuin oppilaiden oppimisen näkökulmasta.

Kolmiportainen tuki ja moniammatillinen yhteistyö

Ehkä kaikkein merkittävin ja yhä lisääntyvä ajankäyttöön liittyvä haaste on kolmiportaisen tuen suunnittelu ja järjestäminen sekä moniammatillinen yhteistyö niin koulun oppilashuollon kuin kolmannen sektorin asiantuntijoiden kanssa. Tukeen liittyvien pedagogisten asiakirjojen kirjoittaminen ja päivittäminen sekä niihin liittyvät opiskeluhuollon pedagogiset palaverit vaativat paljon huolellista työskentelyaikaa. Tänä päivänä tehostetun tai erityisen tuen piiriin kuuluu koulusta riippuen 15-30 % yleisopetuksen ryhmissä olevista oppilaista. Koska opetuksen järjestäminen tulevaisuudessa pohjautunee yhä enemmän yksilön huomioiviin opetusjärjestelyihin, tämä määrä tuskin laskee.

Nykyisin luokanopettajille tulee myös paljon erilaisia arvio- ja lausuntopyyntöjä koulun ulkopuolisilta toimijoita, kuten lastensuojelulta tai neuropsykologisilta kuntoutuspalveluilta. Kovin harvinaista ei ole se, että luokanopettajan täytettäväksi tulee kahdenkymmenen sivun arviointipatteristo neuropsykologisen kartoituksen pohjaksi tai lastensuojelun lausuntopyyntö palvelutarpeen kartoittamiseksi. Tunnollinen opettaja nämä asiakirjat toki huolellisesti täyttää, vaikka aikaa niiden tekemiseen ei löydy kuin illalla kotona tai viikonloppuna.

Koulun kehittäminen, hankeähky ja kaiken maailman suunnitelmat

Tuusulan tavoitteena on olla kasvatuksen ja koulutuksen kärkikunta. Tämä tavoite saavutetaan vain johdonmukaisella ja pitkäjänteisellä kehittämistyöllä, jota Tuusulan kouluissa määrätietoisesti tehdäänkin. Jokainen koulu kirjaa vuosittain lukuvuosisuunnitelmaansa koulukohtaisia tavoitteita oman toimintansa kehittämiseksi. Näitä kehittämiskohteita on yhdestä kolmeen jokaisessa koulussa. Tämän lisäksi tehdään kuntatason ohjaavaa kehittämistyötä mm. KiVaKoulu-, ProKoulu-, Agenda2030- ja Liikkuva Koulu-hankkeissa. Näiden kehittämishankkeiden edistäminen vaatii organisoitua yhteissuunnittelua ja tämän jälkeen vielä luokkakohtaista toimintasuunnittelua. Tämä työ tehdään usein erilaisissa tiimeissä, joissa vastuualueita opettajille jaetaan. Jokainen pääsee varmasti lukuvuoden aikana vaikuttamaan jossakin kehittämishankkeen suunnittelutiimissä. Tätä työtä tehdään pääosin työnantajan määrittelemällä YS-ajalla, mutta osa projekteja edistävästä työstä jää tehtäväksi myös näiden yhteisten aikojen ulkopuolella.

Nykyisin trendinä myös on, että ihan kaikista kouluun liittyvistä asioista ja eri osa-alueista pitää olla olemassa jonkinlainen kirjallinen suunnitelma. Näitä suunnitelmia pitää myös tarkastella ja tarvittaessa päivittää säännöllisin väliajoin. Tällaisia suunnitelmia vaaditaan nykyisin mm. työturvallisuuteen liittyvissä asioissa, riskien arvioinnissa, erilaisten kriisien varalta, tasa-arvoasioista, kiusaamisen ehkäisystä, oppilaanohjauksesta – vain muutamia mainitakseni. Nämäkin suunnitelmat täytyy vähintäänkin käydä läpi yhdessä, mutta suotavaa toki olisi, että niitä yhteisönä myös laaditaan.  

Opettajan työtehtävien ja resurssin määrittelyä

Luokanopettajan työaika ja palkkauksen perusteet määritellään siten, että pohjana käytetään 24 tunnin opetusvelvollisuutta viikossa. Tämä opetusvelvollisuus sisältää oppituntien suunnittelun ja valmistelun sekä oppilaan oppimisen edistymisen arvioinnin ja palautteen.

Tämän lisäksi opettajalle on määritelty vuositasolla käytettäväksi 120 tuntia ns. yhteissuunnitteluaikaa, joka sisältää kaiken tuon opetusvelvollisuuden ulkopuolelle jäävän työn. 38 viikolle jaettuna se tarkoittaa noin kolmea tuntia viikossa. Tästä YS-ajasta tiedottamiseen ja yhteiseen koulun kehittämiseen on koulusta riippuen varattu 1-2 tuntia viikossa yhteistä kokousaikaa. Opettajien opetukseen liittyvään yhteissuunnitteluun, kodin ja koulun väliseen yhteistyöhön, pedagogisiin asiakirjoihin sekä moniammatilliseen yhteistyöhön jää siis viikossa aikaa yhteensä enintään kaksi tuntia, siis alle puoli tuntia päivässä. Todellisuudessa monella opettajalla jo pelkkään Wilma-viestien lukemiseen menee päivittäin enemmän aikaa.

Nykyisen työnkuvan ja vääristyneen tasapainon merkit näkyvät työhyvinvoinnin laskussa. Motivoituneiden ja ammattitaitoisten opettajien esimiehenä olen tästä suuntauksesta äärimmäisen huolestunut. Täydennyskoulutuksiin hakeudutaan aiempaa vähemmän, koska suunnittelu- ja valmistelutyö ja vaikkapa Wilma-viestittely vanhempien kanssa pitää hoitaa joka tapauksessa – koulutuspäivinäkin. Kiinnostusta kouluttautumiseen on, mutta ajankäyttö ja voimavarat painavat puntarissa.

Vuosien aikana olen myös pannut merkille, että iltapäiväkerhojen vetäjiksi luokanopettajat eivät ole lainkaan innostuneet enää vuosikausiin. Samanaikaisesti Opetus- ja kulttuuriministeriö on lanseeraamassa harrastamisen Suomen mallia, jonka tavoitteena on mahdollistaa jokaiselle lapselle ja nuorelle mieluisa ja maksuton harrastus koulupäivän yhteydessä. Pelkästään seuratoimijoiden kanssa tehtävällä yhteistyöllä tuo tavoite ei täyty. Sen uskallan aktiivisena seuratoimijana ennustaa. Tuon tavoitteen toteutumiseen tarvitaan myös luokanopettajia näitä kerhoja vetämään.

Case esimerkki – yhteisopettajuus alkuopetuksessa

Johtamassani koulussa työskennellään vuosi vuodelta kasvavassa määrin yhteisopettajuuden menetelmillä. Kuten aiemmin kuvasin, malli perustuu vahvasti opettajien tiimityöskentelyyn ja toiminnan yhteissuunnitteluun. Toiminnan tavoitteena oppimisen näkökulmasta on maksimoida joustavin ryhmittelyin oikeanlaiset oppimisryhmät kunkin opetustunnin tavoitteiden, sisältöjen ja työtapojen mukaan. Tämä vaatii paljon yhteissuunnittelua etenkin toiminnan päivittäisen organisoinnin sujuvaksi järjestämiseksi. Alkuopetuksessa tämä askelmerkkien suunnittelun tarve korostuu, koska oppilaat tarvitsevat vielä runsaasti ohjausta siinä, mihin kukin milloinkin opetustuokiollaan menee.

Case esimerkin yleisopetuksen luokassa on 50 oppilasta ja kaksi luokanopettajaa. Luokalla on myös erityisen tuen sekä tehostetun tuen piirissä olevia. Opetuksen järjestämiseen ja ryhmien jakamiseen on laaja-alaisen opettajan resurssia käytettävissä 11 tuntia viikossa ja resurssiopettaja on mukana 10 oppitunnilla viikossa. Opetusryhmässä on myös koulunkäynninohjaaja 12 tuntia viikossa. Resurssia oppilaiden opetuksen joustavaan järjestämiseen ja ryhmien jakamiseen on siis kohtuullisen hyvin. Yllä mainituilla tunnusluvuilla on selvää, että 50 alkuopetuksen oppilaan ja viiden aikuisen toiminta ei ilman huolellista etukäteissuunnittelua ja tiedonkulkua suju.

Yhteissuunnittelu on työjärjestysteknisistä syistä organisoitu siten, että kaikkien luokkaa opettavien opettajien yhteispalaveri pidetään torstaisin puolen tunnin mittaisena palaverina. Kahden luokanopettajan välinen yhteissuunnittelu tapahtuu päivittäin koulupäivien jälkeen, kun opettajat jäävät työskentelemään samaan työtilaan. Aiheina iltapäivisin on yhteisten suunnitteluasioiden lisäksi usein keskustelua saapuneista Wilma-viesteistä ja sopiminen vastaamisen työnjaosta ja mahdollisesta vastausten sisällöistä. Samalla tehdään myös vastuulla olevien omien oppituntien suunnittelu- ja valmistelutyötä. Työpari on pyrkinyt rajaamaan työn tekemiseen käytettävää aikaa siten, että tavoitteena on lähteä kotiin kello 16. Toisinaan venyy viiteen ja toisinaan taas suunnittelun ja viestinnän viimeistely jää iltahommiksi kotiin. Koululla tehdään siis hommia 40 tuntia viikossa ja päälle vielä tekemättömät työt kotona. Tästä huolimatta monenlaiset hommat, kuten uimadiplomien kirjoittamiset tai erilaisten testien korjaamiset tuppaavat jäämään rästiin ja pino pöydällä kasvaa.

Viikoittain opetusvelvollisuuteen määriteltyjen työtehtävien ulkopuolinen kuorma vaihtelee lukuvuoden aikana. Tällaista vaihtelua tuovat esimerkiksi syksyllä päivitettävät pedagogiset asiakirjat, mahdolliset opiskeluhuollon palaverit, vanhempainiltojen suunnittelu ja pitäminen sekä koulun kehittämiseen liittyvät vastuut. Ainoastaan huoltajien kanssa käytävän kommunikoinnin määrä pysyy suhteellisen vakiona.

Tarkastelujaksolla tammikuussa kolmen viikon aikana case-luokan opettajat saivat oppilaiden huoltajilta 87 vastaamista vaativaa Wilma-viestiä. Osa viesteistä oli sellaisia, että vastaukseksi riitti lyhytsanainen kuittaus, mutta suuri osa viesteistä vaati opettajilta yhteistä pohdintaa ja monisanaista selontekoa erilaisiin aiheisiin. Jos näillä suuntaviivoilla lasketaan, että yhden viestin lukemiseen ja vastauksen kirjoittamiseen kuluisi keskimäärin 15 minuuttia aikaa, saadaan kolmessa viikossa viestittelyyn käytetyksi ajaksi täyteen tuntiin pyöristettynä 22 tuntia. Kun se jaetaan kahdelle opettajalle ja kolmelle viikolle, viikkotyöaikaa kuluu opettajalta huoltajien kanssa käytyyn viestintään 3,5 tuntia – siis tuo YS-ajaksi kokonaisuudessaan määritelty aika! Tämän kautta päästään hyvin ongelman ytimeen.

Mitä pitäisi tehdä?

Jokaiseen ongelmaan pitää etsiä ratkaisu ja esittelenkin lopuksi oman suoraviivaisen näkemykseni asiaan. Luokanopettajan työn sisällön määrittely on opetusvelvollisuuden ja YS-ajan välisessä suhteessa nykyisin vääristynyt. Tätä suhdetta pitää siis korjata. YS-aikaan kuuluvaksi määritellyt tehtävät ovat sellaisia, että ei niitä nykypäivän työnkuvasta oikein voi pois pudottaa tai toistenkaan tehtäväksi antaa. Ratkaisua ei mielestäni myöskään tuo se, että kasvavaa työmärää kompensoitaisiin rahalla, koska raha ei poista ylimääräisten työtuntien kuormasta ainuttakaan.

Toimivin ratkaisu minun mielestäni olisi, että luokanopettajan opetusvelvollisuutta pudotetaan nykyisestä kaksi vuosiviikkotuntia (24 vvt -> 22 vvt) ja YS-aikaan vastaavasti lisätään kolme tuntia viikossa, jolloin sen kokonaismäärä nousisi 240 tuntiin. Tällöin suhde opetustuntien ja vuosien aikana kasvaneiden muiden työnkuvaan uineiden välttämättömien tehtävien suhde korjaantuisi oikeaksi.

Tuusulan kokoisessa kunnassa arvioisin tämän kustannusvaikutuksen olevan noin 500 000 euroa vuodessa. Laskuperusteena on vuosiviikkotunnin hinta (n. 2 000 e) kerrottuna n. 150 luokanopettajan viralla. Tuolla rahalla siis pitäisi palkata kuntaan lisää opettajia paikkaamaan opetusvelvollisuuden laskusta viranhaltijoilta vapautuneet tunnit, jotta opetusryhmien koko ei nousisi. Korjausliike olisi kuntataloudelle siis lähtökohtaisesti varsin kallis, mutta opetusalan muuttuneiden trendien ja tehtävien vuoksi erittäin tarpeellinen.

Yksittäisessä kunnassa tätä ongelmaa ei tietenkään voi ratkaista, vaan keskustelu pitää käydä valtakunnallisella tasolla. Kannustankin luokanopettajien edunvalvontajärjestöä pohtimaan asiaa tästä kulmasta sen sijaan, että vääristynyttä tilannetta pyritään kompensoimaan neuvottelukierroksilla pienin palkankorotuksin. Pienten palkankorotusten kustannusvaikutusten suuntaaminen tähän ratkaisuun myös keventäisi kuntien rahoituspainetta siirtymävaiheessa.

Ennustettavissa on, että mikäli tilanne jatkaa kehittymistään nykyisen kaltaisena, luokanopettajista on kohta pulaa. Merkit siitä ovat olleet näkyvissä jo viimeisten vuosien aikana, kun avoimiin opettajan tehtäviin on keväisin ollut vähemmän hakijoita kuin aiemmin.

Lasten ja nuorten harrastamisen rajoittamiseen ei löydy perusteita

Lasten ja nuorten sisätiloissa tapahtuva ohjattu harrastustoiminta on ollut Uudellamaalla keskeytettynä 28.11. lähtien. Tämä siitäkin huolimatta, että Terveyden ja hyvinvoinninlaitos sekä Sosiaali- ja terveysministeriö ovat lausunnoissaan todenneet, että lasten ja nuorten harrastustoiminnan keskeyttämistä jopa koronan leviämisvaiheessa tulisi vakavasti harkita. Vuoden viimeisenä päivänä Keusote päätti suosittaa sisätiloissa tapahtuvan harrastustoiminnan keskeyttämisen jatkamista 31.1. saakka ja osa Uudenmaan kunnista päätti välittömästi ja suodattamatta seurata näitä suosituksia. Näin siitäkin huolimatta, että ilmaantuvuusluvut ovat laskussa ja paikoin matalampia kuin marraskuussa rajoituksia asetettaessa. Pohdin tässä kirjoituksessani niitä loogisia syitä, miten tähän päätökseen ehkä on päädytty ja perustelen, miksi lasten ja nuorten harrastamisen tulisi voida jo tammikuussa jatkua.

Miten tähän lasten ja nuorten harrastamisen rajoittamiseen on päädytty?

Terveysviranomaisen tehtävänä koronarajoituksiin liittyviä suosituksia antaessaan on katsoa asiaa vain ja ainoastaan terveyden näkökulmasta mahdollisimman epäsuotuisten skenaarioiden valossa. Näitä suosituksia sitten paikallisten päättävien elimien tulee parhaan kykynsä mukaan ja täsmennetyn paikallisen tiedon valossa soveltaa paikallisia rajoituksia asettaessaan. Tällä hetkellä näyttää siltä, että kovin paikallisina päätöksiä ei juurikaan tehdä, vaan esimerkiksi koko Uusimaa piirtää samaa kuvaa rajoituksia määriteltäessä, vaikka pääkaupunkiseudun tilanne eroaa muun Uudenmaan tilanteesta paikoitellen ilmaantuvuuden näkökulmasta huomattavasti. Henkilökohtainen, virkamieshallinnon ja päätöksenteon prosessien tuntemukseen perustuva näkemykseni on, että tällä hetkellä kuntia johtavien virkamiesten sekä päätöksentekoon osallistuvien poliittisten luottamushenkilöiden analyyttisyys tai luottamus omaan kompetenssiin eivät riitä terveysviranomaisten isolla pensselillä maalattujen suositusten yksityiskohtaisempaan soveltamiseen – tai sitten heidän käytössään ei jostain syystä ole riittävän yksityiskohtaista tilastotietoa paikallisista tilanteista tai toteutetuista varotoimenpiteistä käytössä olevilla harjoituspaikoilla. Yhtä kaikki, tästä päätöksenteon kokonaisvaltaisen tietopohjan arvioinnin puutteesta maksavat tällä hetkellä harrastuksistaan pakkolomalla olevat lapset ja nuoret, joiden mahdollisuus harrastaa evätään kieltämällä kaikki, mikä vain suinkin on kuntatason päättäjien toimivallassa.

Terveyden ja hyvinvoinninlaitoksen mukaan Suomen hybridistrategian vaikuttavuutta koronavirusepidemian torjumisessa seurataan epidemiologisten, lääketieteellisten ja toiminnallisten mittareiden avulla. Terveyden ja hyvinvoinninlaitos totesi lokakuisessa lausunnossaan, että ”Lasten ja nuorten harrastustoiminnan keskeyttämistä tulee leviämisalueillakin vakavasti harkita.” Samoilla linjoilla oli myöskin Sosiaali- ja terveysministeriö marraskuussa. Tästä huolimatta kaikki kunnat päättivät poikkeuksetta noudattaa Uudenmaan alueella alueellisen terveysviranomaisen (HUS ja Keusote) suosituksia asetettavista rajoituksista ja kaikki kuntien julkiset sisätilat päätettiin sulkea. Tämä tarkoitti sitä, että harrastaminen loppui valtavan suurelta määrältä lapsia ja nuoria. Saman aikaisesti omaehtoinen liikkuminen esimerkiksi jääkiekkoharrastajilla siirtyi avoimille ulkojäille, jotka ovat tällä hetkellä ylikansoitettuja kaikenikäisten tapahtumapaikkoja, joissa turvavälejä tai hygieniasäädöksiä on mahdoton noudattaa tai valvoa. Valitettavan monelle harrastajalle tauko harrastamisesta tarkoittaa liikunnan määrän vähenemistä ja myös sosiaalisten kontaktien määrän pienenemistä.

Rajoituksista päättävien tulisi kokonaisvaltaisemmin arvioida asetettujen rajoitusten kokonaisvaikutuksia ja samalla ymmärtää, että Tehyn ja STM:n kirjaama harrastustoimintaan liittyvä lauselma ei sisälly suosituksia antavan alueellisen terveysviranomaisen kokonaisarvioon, vaan heidän näkemyksensä annetaan vain ja ainoastaan mahdollisten terveysriskien – ihan niiden pienimpienkin – näkökulmasta. Samalla tavoin alueellisten terveysviranomaisten edustajat olivat sitä mieltä, että joulua tulisi viettää kaikkialla mahdollisimman pienessä perhepiirissä ja omassa kotipiirissä matkustamista vältellen. Mikäli päätäntävalta olisi ollut heillä, joulu olisi todennäköisesti tältä vuodelta peruutettu.

Linkkejä uutisiin:
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000007691204.html
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000007688807.html

Kuinka suuri riski sairastumiselle harrastustoiminnassa oikeastaan on?

Lasten ja nuorten parissa tapahtuneissa joukkoaltistumisissa – niin kouluissa kuin harrastuksissa – jatkotartuntoja on ilmennyt toiminnan laajuuteen nähden todella vähän. Yksittäisiä tapauksia kollektiivisista ryppäistä on ollut, mutta kun ne suhteutetaan harrastustoiminnan määrään, on vaikea perustella nykyisten toimintakieltojen laajuutta. Lisäksi on voitu kouluissa tapahtuneiden altistumisten perusteella päätellä, että tartuttavuus lapsilla näyttäisi olevan huomattavasti aikuisia pienempää.

KJT Hockeyn edustaman seurayhteisön juniorijoukkueiden (Kiekkokoulu-U22) toiminnassa tietoon tulleita tartuntoja koko epidemian aikana on ilmennyt kaksi – nekin jo pian kesän jälkeen elo-syyskuun vaihteessa. Seuran ohjattuja tapahtumia eli potentiaalisia altistumistilanteita kesäkuun alusta marraskuun loppupuolelle on ollut karkeasti arvioiden noin 1 200. Seurayhteisössä junioriharrastajia on kaikkiaan noin 800 ja harjoitusryhmät ovat olleet 20-40 harrastajan suuruisia.

Seura ja sen joukkueet ovat kuuliaisesti ja määrätietoisesti toiminnassaan noudattaneet kaikkia niitä suosituksia, joita terveysviranomaiset, kuntien virkamiehet ja jääkiekkoliitto ovat kulloinkin toiminnalle asettaneet. Ikäluokat on pidetty toisistaan erillään mahdollisimman hyvin, joukkueisiin on hankittu käsidesit ja kasvosuojat ja isoja summia rahaa on poltettu näihin kaikkiin tarvittaviin toimenpiteisiin, kun sellaisia on terveysviranomaisten tai päättävien tahojen toimesta esitetty.  Tavoitteena on koko ajan ollut toimia vastuullisesti ja riskit tiedostaen ja samalla turvata lapsille ja nuorille mahdollisimman turvallinen harrastaminen.

Terveyden ja hyvinvoinninlaitoksen julkaisemien tilastojen mukaan 10-19 -vuotiaiden osuus kaikista koronavirukseen sairastuneista on 12 % (tilanne 29.12). Kokonaismäärä koko epidemian ajalta on 4 912 tartunnan saanutta. 0-9 -vuotiailla vastaavat luvut ovat 5 % ja 1 812 tartuntaa.

Linkki THL:n ajantasaisiin ja päivittyviin tilastoihin:
https://experience.arcgis.com/experience/d40b2aaf08be4b9c8ec38de30b714f26

Tutkimustieto otettava vahvemmin mukaan päätöksenteon pohjaksi

Harrastustoiminnan tartuntatapauksista ja altistumistilanteista on ehditty tehdä kaksi mielenkiintoista ja merkille pantavaa kyselytutkimusta, joista toinen on Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskuksen (KIHU) teettämä seurakysely ja toinen Espoon kaupungin seuroilleen teettämä paikallinen kartoituskysely.

KIHU:n tutlkimuksen johtopäätöksiin on kirjattu seuraavaa:
”Altistumistilanteet ja karanteenitoimenpiteet ovat olleet harvinaisia urheilun kokonaisuuteen nähden. Aikuisten urheilutoiminnassa tavattiin lasten- ja nuorten urheilua enemmän karanteenitoimenpiteisiin johtaneita altistumisia tai tartuntoja. Aikuisten urheilutoiminnassa suurin osa karanteenitoimenpiteisiin johtaneista altistumisista tai tartunnoista oli tapahtunut harrasteurheilun parissa. Joukkuelajien ja sisälajien keskuudessa karanteenitoimenpiteisiin johtaneet tilanteet olivat yleisempiä kuin yksilölajien ja ulkolajien keskuudessa. Jatkotartuntoja urheilussa altistuneilla havaittiin 3,4 prosentilla. Jatkotartuntaprosentti oli matalampi lapsilla ja nuorilla (2,8 %). Tämä on hieman enemmän kuin kouluissa, joissa THL:n tietojen mukaan altistuneista on sairastunut noin yksi prosentti.”

”Koronavirusepidemian aikana voi ja kannattaa kuitenkin harrastaa urheilua ja liikuntaa. Liikunta-aktiivisuus on fyysisen ja psyykkisen hyvinvoinnin peruspilari. Liikkumaan opitaan ja kasvetaan. Siksi sen rajoittaminen on erityisen haitallista lapsilla ja nuorilla.”

”Selvitys antaa kattavan kuvan karanteenitoimenpiteisiin johtaneista altistumis- ja tartuntatilanteista urheiluseuratoiminnassa koronavirusepidemian aikana marraskuuhun 2020 mennessä. Vaikka seuroilta kerätyllä aineistolla on puutteensa, se näyttää vertautuvan hyvin sairaanhoitopiirien tietoon tartuntaketjuista. Kun viranomaiset arvioivat epidemiatilanteessa harrastustoiminnan keskeyttämisen hyödyt suuremmiksi kuin sen aiheuttamat haitat, tämä selvitys tukee urheilun kokoontumisrajoitusten kohdentamista aikuisten harrastustoiminnan sisäjoukkuelajeihin.”

Tutkimukseen voi tarkemmin tutustua tämän linkin takaa:
https://kihuenergia.kihu.fi/tuotostiedostot/julkinen/2020_val_koronaviru_koronaviru_76404.pdf

Hyvin samansuuntaisia tuloksia viruksen leviämisestä urheilun parissa sai urheiluseuroille suuntaamansa kyselyn kautta Espoon kaupunki, vaikka se on yksi pahiten viruksen kurimuksessa olevista alueista. Toiminnan laajuuteen ja tapahtumien määrään nähden tartunnat ja altistumiset ovat lasten ja nuorten urheilussa sielläkin vähäisiä, yksittäisiä tartuntaryppäitä lukuun ottamatta. Tuon kartoituksen tarkempiin tuloksiin voit tutustua tästä: https://www.hs.fi/urheilu/art-2000007641705.html

Huomioon otettavana seikkana päätöksenteossa tulisi olla myös kouluikäisten lasten huolestuttavasti muuttuvat liikuntatottumukset. Joulukuun alussa julkistetut vuoden 2020 Move!-mittaustulokset vahvistivat jälleen sitä trendiä, että suomalaiset lapset ja nuoret liikkuvat vuosi vuodelta vähemmän. Kysymys on toki enemmän yhteiskunnallinen kuin päällä olevaan koronavirusepidemiaan liittyvä, mutta tunnistettavissa on, että mahdollisesti yliampuvana varotoimena tehty keskeytys lasten- ja nuorten harrastustoimintaan vähentää heidän liikkumistaan entisestään. Näköpiirissä on, että mitä pidempään keskeytys jatkuu, sen enemmän lapsia jää palaamatta harrastusten pariin, kun toiminta jälleen saa jatkua. Ihmisten tottumukset muuttuvat yllättävänkin nopeasti, kun rutiineista luovutaan. Tässä linkki aihetta käsittelevään uutisartikkeliin:
https://www.is.fi/urheilu/art-2000007670715.html

Lasten ja nuorten harrastamisen salliminen on ainoa oikea päätös

Siviilityöni kahden alakoulun rehtorina on antanut minulle aitiopaikan seurata epidemian vaiheita ja voimassa olevia ohjeistuksia erityisen tarkasti alakoulun arjessa kahdella tuusulalaisella alakoululla maaliskuun puolesta välistä lähtien. Päivittäin olen seurannut uutisointia tartuntojen alueellisista määristä ja niiden jakaantumista eri ikäryhmissä sekä seurannut lasten arkea kouluissa ja harrastustoiminnassa Keski-Uudenmaan jäähalleilla. Pääosin asetetut rajoitukset ovat olleet mielestäni perusteltuja ja hyvin ajoitettujakin, mutta näitä lasten ja nuorten harrastustoiminnan keskeyttämisen perusteita en pysty tunnistamaan.

Toivon päätöksiä tekeviltä viranomaisilta ja viranhaltijoilta rohkeutta arvioida riskejä ja todennäköisyyksiä jatkossa entistä yksityiskohtaisemmin ja analyyttisemmin. Olen ehdottoman vakuuttunut siitä, että lasten ja nuorten harrastamisen salliminen 10.1. jälkeen, ei aiheuta epidemiatilanteessa merkittävää kiihtymis- tai leviämisriskiä. Siinä määrin kuuliaisesti seurat ja yhdistykset ovat varotoimenpiteet harrastustoiminnan järjestämisessä tähänkin mennessä hoitaneet. Mikäli keskeytystä päätetään edelleen jatkaa, peräänkuulutan päätöksen oheen lasten ja nuorten tartuntatilanteeseen liittyviä lukuja ja laskelmia todellisen riskin todentamiseksi. Muutoin päätöstä on vaikea mukisematta niellä.

Lopuksi toivotan kaikille liikunnallista ja turvallista alkanutta vuotta 2021!

Mitä siellä landella tapahtuu? – tuhat sanaa seuran tilasta

2005-ikäluokan Pohjola-leirille valittiin KJT Haukat-pelaajia kuusi. Viimeisen viiden vuoden ajan (ikäluokat 2001-2005) KJT-taustaisia pelaajia Pohjola-leirille on valittu pelaajia joka vuonna – kaikkiaan 15 pelaajaa. Nyt voitaneen jo luopua siitä usein kuullusta väitteestä, jonka mukaan ns. logoseuroista leirille valituksi tuleminen olisi keskiuusmaalaisille pelaajille helpompaa. Näin ei ole; siitä meillä on viime vuosien ajalta runsaasti kerättyä dataa.

Kärjen menestyminen ei tietenkään ole ainoa mittari toiminnan laadusta, mutta se usein nostetaan tikunnokkaan, kun arvioidaan seuran onnistumista. Nyt, kun vuosikymmen on vaihtunut ja seuran johdonmukainen vuodesta 2014 alkanut toiminnan kehittäminen on saavuttamassa esikouluiän, on saavutettuja tuloksia hyvä tarkastella suhteessa tehtyihin toimenpiteisiin – myös laajemmin kuin vain kilpailullisen menestymisen osalta. Listaan tässä mielestäni ne keskeiset syyt, jotka seuran tähän nykyiseen – verrattain vahvaan – tilaan ovat johtaneet.

Ajantasainen strategia kaiken toiminnan kulmakivenä

Kaikki seuran toiminta, sen kehittäminen ja päivittäinen päätöksenteko niin seura- kuin joukkuetasolla tulee olla vahvasti linkitettynä strategiaan kirjattuun arvopohjaan. Strategian johdonmukainen noudattaminen tuo kaikille seuran toiminnan piirissä oleville toimijoille varmuutta ja turvaa omaan tekemiseen ja tarvittaessa muiden tekemisten arviointiin. Strategiaan kirjattujen arvojen ja painopisteiden kautta pyritään aina myös keskustelemaan esiin nousevat ristiriitatilanteet tai yksittäiset mielipide-erot. Strategiaa päivitettäessä työhön pitää kutsua mahdollisimman laajapohjainen joukko eri toimijoita, jotta siihen voidaan myös toiminnan tasolla sitoutua.

Strategiaan kirjattu visiomme harrastustoiminnan organisoinnista kuuluu seuraavasti:

KJT Hockey on Uudenmaan kiinnostavin ja toiminnaltaan korkealaatuisin jääkiekkoseura. Seuran vetovoimaisuus perustuu monipuoliseen osaamiseen, vahvaan identiteettiin, kilpailulliseen menestymiseen sekä jokaisen junioripelaajan pitkäjänteiseen kehittämiseen. Seura tarjoaa jäsenilleen monipuolisia mahdollisuuksia tavoitteellisen kilpaurheilun ja aktiivisen harrastamisen parissa ikään tai sukupuoleen katsomatta. KJT Hockey on laajalti arvostettu seura, johon halutaan tulla ja jonka kanssa halutaan tehdä monipuolista yhteistyötä.

Ensi kaudella käynnistyvän strategian päivitystyön myötä arvioimme, missä tämän yllä olevan kirjauksen suhteen ollaan menossa.

Toiminnan jatkuva kehittäminen eteenpäin työntävänä voimana

Edellä mainittu visio ja määrätietoinen sitä kohti suunnistaminen asettavat tiukan vaatimuksen sille, että seuran työntekijöillä ja heidän toimintaansa ohjaavalla hallituksella tulee toiminnassaan olla jatkuva ja vahva kehitysmyönteinen näkökulma. Tämän varmistamisessa olemme mielestämme rekrytoinnin kautta onnistuneet erinomaisesti. Vaihtuvuutta on ollut kohtuullisen paljon, kun urakehitys on henkilöstöllä ollut suotuisaa. Kaikki ovat kuitenkin seurassa ollessaan antaneet parhaansa seuran kehittämistyön edistämiseksi.

Strategiaan kirjattujen painopistealueiden pohjalta seurassa laaditaan vuosittain työntekijöiden ja hallituksen yhteistyönä kehittämissuunnitelma, joka ohjaa seuran vuosittaista kehitystyötä. Painopistealueiksi strategiaan on kirjatut Osaamisen kehittäminen, Identiteetin vahvistaminen ja Monipuolinen yhteistyö ohjaavat kehittämistyön sisältöjä. Ensi kauden kehittämissuunnitelmaa laaditaan parhaillaan. Listalla on mm kansainvälisen yhteistyön käynnistämistä, valmentajarekrytoinnin kehittämistä sekä talousseurannan tarkastelua.

Arjessa tapahtuvaa toimintaa ja toiminnasta saatua palautetta tulee tietenkin samalla mahdollisimman reaaliaikaisesti ja objektiivisesti arvioida. Mikäli tarvetta toiminnan korjaamiseen suhteessa kirjattuun strategiaan ilmenee, tulee korjaavien toimenpiteiden olla harkittuja, notkeita ja oikea-aikaisia.

Toimintaa ympäröivä yhteiskunta on myös jatkuvassa muutoksessa ja mahdolliset toiminnan muutostarpeet tulee tunnistaa ajoissa, jotta niihin pystytään reagoimaan ennakoivasti ja hallitusti. Yllätyksiltä ei tietenkään pysty täysin välttymään, mutta niiden määrään pystyy vaikuttamaan jatkuvalla toiminnan ja toimintaympäristön arvioinnilla. Esimerkkinä tällaisesta ennakoinnista voisi nostaa lapsimäärän pienenemisen tulevina vuosina. Vuonna 2010 Suomessa syntyi n. 60 000 lasta. Tämän jälkeen määrä on ollut tasaisesti laskeva ja vuonna 2018 syntyi enää n. 48 000 lasta. Tämä lapsimäärän viidenneksen lasku tulee mitä todennäköisimmin heijastumaan harrastajamäärissä myös Keski-Uudellamaalla ja tämän trendin mahdollista vaikutusta ikäluokkien toiminnalle kannattaa miettiä mieluummin ennakoiden kuin vasta ilmiön realisoituessa.

Mahdollisimman monelle, mahdollisimman paljon, mahdollisimman pitkään

Seuran strategiaan on vahvasti kirjattu tavoite siitä, että pystymme tarjoamaan kaikille mahdollisuuden harrastaa jääkiekkoa. Tämä tarkoittaa sitä, että toimintaa pitää sitoutuneesti toteuttaa monella eri harrastamisen tasolla kiekko- ja luistelukoulusta lapsikiekkovaiheen läpi terävimmän kärjen tavoitteelliseen nuorena urheilijana kasvamiseen tai matalamman tavoitetason toimintaan ja sitä kautta aina ikämiesten ja -naisten höntsälätkään saakka. Tavoite on kunnianhimoinen, mutta siihen seura ja sen toimijat haluavat vahvasti sitoutua.

Isona toimintaa ohjaavina teemoina ovat ”Laadukkaassa arjessa, lähellä kotia ja kustannustehokkaasti”. Käytännössä tämä tarkoittaa toiminnan suunnittelua siten, että jäällä on riittävän paljon harrastajia ilman että toiminnan laatu kärsii. Vastuuvalmentajilta se vaatii suunnitelmallisuutta ja organisointikykyä sekä tiivistä yhteistyötä ikäluokan runsaslukuisen apuvalmentajajoukon kanssa. Pelaajien kehittymisen esteenä suurehkot n. 30 pelaajan harjoitusryhmät eivät ainakaan kärjen menestymisen tarkastelun kautta ole.

Kärki edellä, mutta ei sen ehdoilla

KJT Hockeyn toiminnan kehittäminen ja uuden strategian laatiminen alkoi aikoinaan toimintaympäristön ja toimintamallien kriittisellä tarkastelulla. Tuolloin todettiin, että liian monta ikäluokkaa oli hajonnut liialliseen kärjen priorisointiin. Kaikki valmennukselliset paukut käytettiin yhteen peliryhmään ja vähemmälle huomiolle jääneet harrastajat ohjautuivat nopeasti muihin seuroihin. Tämä tunnistettiin ja sitä haluttiin muuttaa. Samalla kuitenkin tiedostettiin, että kärjen täytyy kuitenkin näyttää tietä ja myös kaikkein lahjakkaimmille tulee tarjota puitteet kehittymiselle. Tämän vuoksi seura on aktiivisesti ollut edistämässä ja järjestämässä mm. urheiluakatemiatoimintaa ja aamuvalmennusta.

2001-syntyneiden ikäluokka oli ensimmäinen, jota vietiin määrätietoisesti eteenpäin leveällä, kaikki harrastajat huomioimaan pyrkivällä toimintamallilla. Parhaimmillaan ikäluokan vahvuus oli 70 harrastajaa ja vielä tänään KJT Haukat-joukkueissa kiekkoile yli 30 jo lapsikiekkovaiheessa ikäluokan toiminnassa mukana ollutta 2001-syntynyttä pelaajaa. Tuosta ikäluokasta neljä pelaajaa kutsuttiin vuoden 2016 Pohjola-leirille, ja tämän jälkeen valintoja on osunut seuraan joka vuosi.

Yhteisöllisyys ja identiteetti tulevaisuuden suuntana

Seuralla on vahva ja määrätietoinen suunta kohti tulevaisuutta. Seuran ikäluokat kantavat seurayhteisön logoja ylpeinä ja joukkueissa toimivat vanhemmat ja toimihenkilöt luottavat seuran strategiaan kirjattujen asioiden takaavan erinomaisen alustan jokaisen kehittymiselle kunkin omista lähtökohdista ja tarpeista katsoen. Valmentajat ja joukkueenjohtajat ovat yhtenäinen ja samaan suuntaan kulkeva avoimesti keskusteleva joukko. Se antaa otollisen mahdollisuuden kehittymiselle edelleen.

Uskon, että muutaman vuoden sisällä identiteetti vahvana suomalaisen jääkiekon kasvattajaseurana alkaa vahvemmin rakentua, kun ensimmäiset arvokisojen maajoukkuekutsut tulevat ajankohtaiseksi niin tyttö- kuin poikapuolella ja myöhemmin myös aikuisten tasolla.

KJT Hockey on luonut viime vuosien aikana alueen jääkiekon harrastajille toimintaympäristön joka takaa mahdollisuuden monipuoliselle harrastamiselle. Kaikilla on erinomainen mahdollisuus peruskoulun loppuun saakka harrastaa lähellä kotia turvallisessa ympäristössä ilman painetta hakeutua muualle kehittymisvajeen vuoksi. Ainoa järkiperusteinen syy seuran vaihtamiseen aiemmin on, mikäli harrastaminen jossakin muualla olisi edullisempaa.

Ns. logoseurat saavat toimintansa laadussa paljon anteeksi sillä, että tulijoita riittää joka vuosi ilman kriittistä toimintaympäristön laadun etukäteisarviointia. Meillä täällä landella sellaiseen ei ole varaa, vaan meidän pitää joka päivä yrittää tehdä asiat eilistä paremmin.

KJT Hockeyn strategian kokonaisuudessaan pääset lukemaan täältä.

Mittareita

Pelipassien määrä seuroittain (koko maa)
Lähde: Suomisport.fi

1. Junior-Pelicans Ry             1 510
2. Juniori-KalPa Ry                1 330
3. Blues Juniors Ry                1 220
4. Tappara Ry                         1 122
5. TPS Juniorijääkiekko Ry     954
6. Ilves Ry                                   927
7. KJT Hockey Ry                   900 (1 406)*
   Porin Ässät Ry                       900
8. HPK Juniorijääkiekko Ry    868
9. Oulun Kärpät 46 Ry             857

*KJT Hockey Ry ja Jääurheiluseura Haukat Ry yhteensä

Pohjola-leirivalinnat viimeisen viiden vuoden ajalta seuroittain (Etelä)
Lähde: finhockey.fi

1. Jokerit           41
2. Blues             35
3. HIFK              23
4. KJT Haukat 15
5. Viikingit          9
6. K-Espoo           5
7. K-Vantaa         4
8. K-Kissat           2
   GrIFK               2
9. Salamat           1

Pohjola-leirille valitut seurayhteisön pelaajat aakkosjärjestyksessä, suluissa valintavuosi:

Arkiomaa, Ville (2020)
Båsk, Jonas (2016)
Eriksson, Tommi (2016)
Friman, Aleksi (2016)
Grönberg, Iiro (2017)
Hiltunen, Paavo (2019)
Hokkanen, Rasmus (2020)
Kaikkonen, Teemu (2019)
Männikkö, Onni (2016)
Nissinen, Tuomas (2019)
Peltoranta, Arttu* (2020)
Reinikainen, Akseli (2020)
Rönkkö, Rene* (2020)
Sieppi, Severi (2018)
Uronen, Tuomas (2020)

*Kasvattajaseura Jääurheiluseura Haukat Ry

Mikä jääkiekossa maksaa ja voiko siihen vaikuttaa?

Nuorten Leijonien upean maailmanmestaruuden jälkilöylyissä on jälleen mediassa herätetty keskustelua lajin kalleudesta ja jääkiekon muuttumisesta hyvätuloisten perheiden lajiksi ja siitä, kuinka perheet joutuvat tekemään isoja uhrauksia huipulle pääsyn mahdollistamiseksi (mm. Mikko Marttisen artikkeli Ilta-Sanomissa 12.1.2019).

Artikkelissa maalattiin melko leveällä pensselillä lajin kustannuksista junioriaikana, kun vastakkain oli Jääkiekkoliiton laskema n. 20 000 euroa ja kirjoittajan mainitsema opetus- ja kulttuuriministeriön arvioima jopa 90 000 euroa. Jotta tähän keskusteluun saadaan enemmän konkretiaa ja voimme laaja-alaisesti alkaa miettiä, miten lajin kustannuksiin voidaan vaikuttaa ilman, että laatu kärsii, pitää lukujen taakse katsoa tarkemmin. Avaan tässä blogi-kirjoituksessa asiaa seuran, joukkueen ja vanhemman näkökulmista ja raapaisen hieman myös kuntapoliittista päätöksentekoa ja kuntien eriarvoisuutta.

Seuratoimintaa ja sen kustannusrakennetta olen seurannut ja kehittänyt KJT Hockeyn puheenjohtajana vuodesta 2013 alkaen ja joukkueenjohtajana olen laatinut budjetteja seuran 2001-syntyneiden G-junioreista lähtien. Tällä hetkellä pojat ovat kasvaneet B-junioreiksi, jolloin ym. artikkelin mukaan harrastamisen kustannukset ovat suurimmillaan. Pelaavan pojan vanhempana minulla on myös käsitys siitä, mitä seura- ja joukkuetoiminnan ulkopuolisia kuluja jääkiekon harrastamiseen liittyy.

Jotta pääsemme pohtimaan sitä, mistä voimme karsia, pitää ensin katsoa lukujen taakse ja purkaa kulurakennetta. Käytän tässä esimerkissä edustamani seuran ja joukkueen kulurakennetta ja toimintamallia. Perusrakenne lienee samansuuntainen muissakin seuroissa, mutta erojakin varmasti löytyy.

Käytän esimerkissä KJT Haukat B-joukkueen budjettia ja pilkon budjettiin pohjautuvan kausimaksun tapahtumakohtaisen maksun kautta eri osiin sen perusteella, mihin harrastamiseen kulutetut eurot menevät.

Joukkueen laatiman budjetin mukaan kausimaksu pelaajalle esimerkin joukkueessa on 2 915 euroa. Tämä maksu kattaa kaiken muun joukkueen perustoiminnan, paitsi vieraspelimatkoista aiheutuvat kustannukset. Ne jyvitetään erikseen pelimatkakohtaisesti niiden pelaajien kesken, jotka bussiin nousevat. Tämä on yleinen käytäntö seurayhteisömme joukkueissa ja perustuu siihen oikeudenmukaisuuden ajatteluun, että kenenkään ei tarvitse maksaa muiden matkakustannuksia, jos pelaajaa ei matkalle lähtevään kokoonpanoon nimetä.

Joukkueelle menevän maksun lisäksi jokainen KJT Hockeyn jäsen maksaa vuosittain 250 euron suuruisen seuratoimintamaksun seuralle. Seura rahoittaa toimintansa 80 % käyttäjiltä tulevien toimintamaksujen muodossa. Rahaa kerätään henkilökohtaisen seuratoimintamaksun nimellä kulkevan jäsenmaksun sekä jäänkäytöstä kerättävän pienen jääkatteen muodossa.

Yhteenlaskettu yksittäisen pelaajan kausikustannus ilman vieraspelimatkoja B-junioreissa on siis 3 165 euroa. Tasaisesti 12 kuukaudelle jyvitettynä säännöllinen maksuvelvoite on 265 e/ kk. Tällä rahalla juniori saa joukkueen mukana aktiivisella toimintakaudella neljä n. 2,5 tunnin harjoitustapahtumaa arki-iltaisin ja keskimäärin yhden pelin viikonloppuisin. Kun huomioidaan vielä kesän omatoimijakso, jolloin ohjattua toimintaa ei ole, saadaan yhden tapahtumakerran kustannukseksi 14 euroa/ tapahtuma. Tämä summa voidaan pilkkoa neljään osaan, jotta nähdään, mihin tuo raha kuluu.

Kunnille ja yksityisille halliyhtiöille maksettavat jäänkäyttökustannukset (5 euroa)

Suurin harrastamisen kustannuksiin kuluva osuus keskiuusmaalaisille juniorijääkiekkoilijoille on jään käytöstä aiheutuvat kustannukset. KJT:n toiminta-alueella jään tuntihinta on jokaisessa kaukalossa erisuuruinen ja vaihteluväli on n. 80-165 euroa. Kunnat subventoivat hintaa vahvasti ja myyvät omista halleistaan alueen juniorijoukkueille jäätä edullisemmin, kun taas yksityisrahoitteiset hallit laskuttavat jäästä enemmän. Jotta joukkueet eivät ole kustannusten näkökulmasta eriarvoisessa asemassa, KJT:n kaikki joukkueet maksavat jäästä samaa keskituntihintaa (145 e/ h).

Jääkulut B-juniorille vuodessa: 1 140 e

Urheilutoiminnan palkkiot ja kulukorvaukset (4,50 euroa)

Toiseksi suurin siivu kuluu joukkueen urheilutoiminnan ohjaamisesta maksettavista valmennuspalkkioista ja kulukorvauksista. Tätä 4,50 euron tapahtumakohtaista rahasummaa on jakamassa vastuuvalmentaja, kaksi apuvalmentajaa, maalivahtivalmentaja, huoltaja sekä kaksi joukkueen johtoryhmään kuuluvaa toimihenkilöä. Yhteensä siis seitsemän henkilöä laittaa lihoiksi tuon summan.

Urheilutoiminnan kulut B-juniorille vuodessa: 1020 euroa

Joukkueen toiminnan muut kulut (2,50 euroa)

Noin kuudesosa kustannuksista menee joukkueen muihin kuluihin. Näihin kuluihin sisältyvät mm. huollon materiaalikulut (teipit, eristysnauhat yms.), teroituskoneen leasing-maksu, pelaajille ja valmentajille hankitut treeni- ja edustusasut, kotipelien erotuomarimaksut ja jääkiekkoliiton sarjamaksut.

Joukkueen toiminnan muut kulut B-juniorille vuodessa: 565 euroa

Seuralle ohjautuva osuus (2 euroa)

Seuralle yksittäisen pelaajan tapahtumakohtaisesta maksusta lohkeaa hieman alle 15 %. Tämä summa kuluu pääosin vakituisten työntekijöiden palkkoihin, seuran pelipaitoihin ja -sukkiin sekä kaikille seuran jäsenille hankittavaan seura-asuun sekä sellaisiin jääkuluihin, jotka jäävät seuran maksettavaksi. Tällaista jäätä kertyy etenkin huhtikuussa, kun joukkueiden toiminta on sarjojen päättymiseen jälkeen epäsäännöllisempää. Seura sitoutuu jäästä neuvotellessaan ostamaan jäähalleista tietyn määrän jäätä 1.8. – 30.4. välisenä aikana. Tällä rahalla seura järjestää myös urheiluakatemian valmennustoimintaa, jonka piiriin pelaaja kasvaa 13-vuotiaana. Tämä mahdollistaa ensin yhden ja myöhemmin kaksi seuran valmentajien ohjaamaa aamuharjoitusta viikossa, ilman lisäkustannuksia pelaajalle.

Seuran kuluihin ohjautuva osuus B-juniorilta vuodessa: 440 euroa

Nämä summat muodostavat siis joukkueen perustoiminnan kuluista valtaosan. Kuluja kertyy lisää vieraspelimatkoista, joita joukkue pelaa harjoitusotteluiden muodossa elokuussa sekä sarjaohjelman mukaisesti syyskuusta maaliskuuhun. Vieraspelejä kaudelle kertyy n. 30. Pelattava sarjataso määrittelee paljon sitä, kuinka laajalla säteellä vieraspelimatkoja tehdään.

KJT Haukat B osallistui syyskaudella B-nuorten Mestis-karsintaan tavoitteenaan nousta kevätkaudeksi alempaan SM-sarjaan. Tuota tavoitetta joukkue ei saavuttanut, joten se jatkaa kevätkaudella pelaamistaan B-nuorten Mestiksessä.

Jääkiekkoliitto on reagoinut kustannuspaineisiin luomalla SM-sarjaa alempiin sarjoihin alueelliset lohkot. Tämä tarkoitti käytännössä sitä, että syyskaudella (harjoitusottelut mukaan lukien) joukkue matkusti vieraspeliin bussilla melko harvakseltaan. Pelaajalle, joka osallistui kaikille vieraspelimatkoille, lisäkustannusta kertyi 450 euroa. Kevätkauden sarjaohjelma vie meidät viikonloppumatkalle Turkuun ja kerran Tampereelle. Noiden pelimatkojen kustannus pelaajalle jää alle 200 euron. Lisäksi, joukkueen menestyessä, saattaa tulla vieraspelimatkakuluja Final Four-tapahtumasta.

Mikäli joukkueemme pelaisi valtakunnallista SM-sarjaa, olisivat kauden pelaajakohtaiset vieraspelimatkakustannukset n. 1500 euroa vuodessa. Huomioitavaa on, että Etelän joukkueet selviävät kaudesta huomattavasti pienemmillä kustannuksilla kuin muun Suomen joukkueet. Voin vain kuvitella, kuinka paljon Kärppien junioripelaajat joutuvat matkakustannuksia vuosien aikana maksamaan. Summa on varmasti etelän joukkueisiin verrattuna moninkertainen.

Lisää harrastamisen kustannuksia kauden aikana syntyy varusteisiin kuluvasta menoerästä. Varusteisiin kuluvaa rahamäärää on vaikea arvioida, kun se vaihtelee vuosittain riippuen siitä, mitä varusteita tulee milläkin kaudella uusia ja kuinka monta mailaa sattuu rikkoutumaan. Tässä kuluerässä on todella suuri vaikutus sillä, minkä hintaisia varusteita hankkii. Joka tapauksessa joka vuosi kustannukset lasketaan vähintään sadoissa euroissa. Eniten tässä kategoriassa kuluvaan rahamäärään voi vaikuttaa ostaessaan luistimia tai mailoja. Luistimissa hintahaarukka on helposti satoja euroja, mailoja taas menee kauden aikana useampia ja yksittäisen mailan hinnalla on suuri merkitys kokonaiskuluissa. Keskimäärin – uskallan väittää – 1 000 euroa riittää vuodessa hyvin varustekustannuksiin 14 – 18-vuotiaana, jos ei aina hanki markkinoiden uusinta ja kuuminta varustetta tai mailaa.

Kaikilla edellä mainituilla erilaisia kustannuksia sisältävillä osa-alueilla kehitys on progressiivista ja suhteessa harrastaja ikään. Jääharjoitusten määrä kasvaa, valmennuskustannukset kasvavat, varusteet ovat kalliimpia ja mailoja kuluu enemmän pelaajan kasvaessa vanhemmaksi junioriksi.

Summa summarum

Yhteenlaskettuna KJT Haukoissa pelaavan B-junioripelaajan kausikustannus on yhteensä n. 5 000 euroa, sisältäen kaiken jääkiekkoon liittyvän. Tuosta summasta voi helposti säästää ainoastaan urheiluliikkeessä pohtiessaan, minkä hintaisen varusteen kulloinkin lapselleen hankkii.

Kuinka kustannuksia sitten voidaan alentaa?

Kustannusten hallintaan voivat oleellisesti vaikuttaa seuraavat tahot: kunnat, Suomen jääkiekkoliitto, seurat, joukkueet ja niissä päätöksiä tekevät vanhemmat. Paljon hyvää on monella suunnalla jo saatu aikaan, mutta olisiko jotain vielä tehtävissä?

Kunnat

Jään hinnan osalta Suomen kunnat ovat kovin eriarvoisessa asemassa. Kaikki kunnat todennäköisesti jollakin tavalla tukevat jääkiekon harrastamista erilaisin seuratukivaroin tai jään hinnan subventoinnilla – myös Tuusulassa ja Keravalla tehdään näin. Suomessa on kuitenkin kaupunkeja, joissa jää on junioriseuroille ilmaista. Jos näin olisi kaikkialla, se vaikuttaisi kustannuksiin merkittävästi. Näin tapahtuisi ainakin Keski-Uudellamaalla, se on helppo luvata. Haastankin poliittiset päätöksentekijät pohtimaan omalta osaltaan, voiko subventointia omassa kunnassa jään käyttökustannusten osalta lisätä.

Suomen jääkiekkoliitto

Suomalaisten jääkiekkoseurojen kattojärjestönä jääkiekkoliitolla on merkittävä rooli kustannusten hallinnassa. Se tekeekin jo kiitettävän paljon sellaisia linjauksia ja ratkaisuja, joilla on positiivinen vaikutus kustannuksiin. Valtaosa sarjoista pelataan alueellisin perustein muodostetuissa lohkoissa läpi koko juniorivaiheen. Toisinaan se tuo kilpailullista eriarvoisuutta, mutta kustannusperustein se on hyväksyttävää. Lisäksi jääkiekkoliitolla on upea tukijärjestelmä vähävaraisille perheille. Siitä jaetaan vuosittain yli miljoona euroa niille, joille harrastuksen kustannukset alkavat olla liian suuria. B-juniorille tuon tuen suuruus on 1 500 euroa kaudessa. Jääkiekkoliitto maksaa myös valtaosan seuroissa toimivien taitovalmentajien palkasta. Se on huikea satsaus ja tuo toimintaan laatua ilman kustannusten kasvupainetta seurassa.

Yhden radikaalin, ja varmasti mielipiteitä jakavan ehdotuksen heitän kuitenkin vielä jääkiekkoliiton suuntaan. Mitä jos jääkiekkoliitto linjaisi, että kansainvälisiä turnauslupia ei seuroille ja joukkueille myönnettäisi vielä lapsikiekkovaiheessa? Kotimaassa on varmasti riittävästi turnauksia eri tason joukkueille. Tämä liiton linjaus antaisi seuroille ns. vipuvartta joukkueiden ohjeistamisessa kausittaisia toimintasuunnitelmia laadittaessa. Ulkomaille ehtii hyvin myöhemminkin.

Seurat

Kuten aiemmin kerroin, seuran rahoitus tulee pääosin vanhempien kukkarosta erilaisten toimintamaksujen muodossa. Näin ollen seuralla on myös suuri vastuu siinä, miten se toimintansa organisoi ja kuinka paljon esimerkiksi henkilöresurssia sillä on käytössään. Seurayhteistyö ja varainhankinta luovat mahdollisuuksia siihen, että kustannukset pysyvät hallinnassa ja vain välttämättömimmät kulut kaivetaan vanhempien taskusta.

Seurayhteistyön avulla voidaan saada aikaan paljon. Merkittävin, jo seurojen välillä etelässä sovittu kustannusten hallintaan liittyvä yhteistyösopimus, on lapsivaiheen pelaajaliikenteen sulkeminen. Tämä tarkoittaa sitä, että lapsivaiheessa (G-D1) seuran vaihtaminen sallitaan vain painavin perustein. Toinen kehittämiskohde voisi olla jo nyt pikkuhiljaa käynnissä olevan muutoksen tukeminen turnauskulttuurin muuttumisesta ns. pelitällikulttuuriksi. Turnaukset ovat loppujen lopuksi melko kallis ja – uskallan väittää – urheilullisesti tehoton tapa organisoida pelejä. Turnausmaksut ovat melko suuria ja tarjolla on lyhennettyjä pelejä, joissa liikunnallinen kuorma jää suhteellisen pieneksi. Pelitällit tarjoavat toisenlaisen vaihtoehdon organisoida pelitapahtumia. Siinä kaksi tai useampi joukkue sopii pelitapahtumista siten, että jokainen pelitälleihin osallistuva joukkue järjestää vastaavanlaisen tapahtuman kauden aikana ja vastaa myös sen kustannuksista. Suomalainen sateenvarjoseurajärjestelmä takaa sen, että kaikilla seuroilla ja sen joukkueilla on mahdollisuus löytää yhteistyöjoukkueita pelitälleihin. Näin sen ainakin pitäisi olla. Pelitällijärjestelmä ei sisällä ylimääräisiä turnausmaksuja. Toki huomionarvoista on, että turnaukset ovat järjestäville joukkueiden varainhankintatapahtumia, mutta sen voi halutessaan organisoida muullakin tavalla.

Joukkueet

Joukkueiden johtoryhmien tulisi olla maltillisia ja käyttää harkintaa kauden toimintasuunnitelmia laatiessaan. Kustannustehokkuuden tulisi olla etenkin lapsikiekkovaiheessa aina huomioitava asia, kun erilaisia tapahtumia kaudelle suunnitellaan. Minun mielestäni lapsikiekkovaiheessa toiminnan pitäisi ennen kaikkea perustua liikunnallisuuden ajatukselle ja silloin ei tarvitse lähteä jatkuvasti kotihallilta erilaisille turnausmatkoille ja leireille. Näitä käytäntöjä perustellaan usein ryhmäytymisen ja joukkuehengen pohjalta, mutta kasvatusalan ammattilaisena uskallan väittää, että rahallinen panostus suhteessa tuloksiin jää tässä toiminnassa pieneksi.

Vanhemmat

Jääkiekossa vanhemmat voivat vaikuttaa kustannuksiin monella tavalla. Joukkueiden toimintasuunnitelmat hyväksytään vanhempainkokouksissa. Niistä päätettäessä pitää olla rohkea ja kiinnittää huomiota kustannuksia lisäävien perustoiminnan ulkopuolisten tapahtumien määrään. Lajitaitojen kehittämisen ja liikunnan pitäisi olla keskiössä sen sijaan, että pohditaan, mitä kaikkea kivaa kauden aikana voisikaan tehdä oman toimintaympäristön ulkopuolella. Lähtökohta on, että lapsi harrastaa lajia siksi, että se on kivaa, ei erilaisten reissujen vuoksi.

Joukkuetoiminnan ulkopuolella on tarjolla monenlaista lisämaksullista tapahtumaa. On erilaisia jääkiekkoleirejä eri puolilla Suomea. On olemassa eri teemoihin perustuvia valmennustuokioita, kuten luisteluvalmennusta tai maalintekoleiriä jne. Lisäksi ulkomaan turnauksiin on mahdollista osallistua erilaisten Select-joukkueiden riveissä. Niitä kukin hankkikoon oman maksukykynsä mukaan – se on ihan ok. Lohdutuksena niille, jotka taistelevat jo joukkuemaksujen kanssa, uskallan luvata näiden lisämaksullisten valmennusten olevan loppujen lopuksi vain lisäosia ja ihan kivoja juttuja, jos lompakko kestää. Ne eivät ole edellytys unelmien täyttymykselle. Niihin ei kannata rahaa sijoittaa, jos talous on tiukalla – silti lapsi voi saavuttaa kaiken sen, mistä unelmoi, kun tekee kovasti töitä joukkueen harjoituksissa ja vapaa-ajallaan ulkona monipuolisesti liikkuen.

Loppuyhteenveto (case Kanerva)

Kaiken kaikkiaan oman poikani jääkiekkoharrastukseen on 11 vuoden aikana G-juniorista B-junioriksi kulunut rahaa karkeasti arvioiden hieman yli 30 000 euroa. Tästä summasta n. 19 000 on kulunut joukkueen kausimaksuihin edellä mainittujen periaatteiden mukaisesti. Varusteisiin olen vuosien varrella saanut rahaa kulumaan arviolta n. 5 000 euroa ja loput n. 6 000 euroa erilaisiin leiri- ja pelimatkakustannuksiin. Se on jonkin verran enemmän kuin Jääkiekkoliitto on laskenut, mutta vain kolmannes siitä, mihin opetus- ja kulttuuriministeriö on tutkimuksissaan päätynyt.

Vuosien aikana KJT:n 2001-ikäluokan joukkueet osallistuivat turnauksiin varsin maltillisesti, mutta yllä kuvaamiani pelitällejä järjestettiin sitäkin enemmän ristiin rastiin ympäri Suomea.  Kustannustehokkaasti yön yli suuntautuneilla pelitällireissuilla majoitus järjestettiin isäntäjoukkueen perheissä vuoroin vieraissa – periaatteella. Ikäluokka järjesti omia neljän päivän kesäleirejä Kuortaneella useampana kesänä ja yläkouluvaiheessa viikon leirikoulun. Kokonaisuuteen sisältyi myös viikonlopun mittainen pelitällireissu Ruotsiin C2-kaudella ja C-kauden joulutauolla tehty kahden pelijoukkueen turnausmatka Torontoon.

Varustehankinnoissa olen käyttänyt aina harkintaa ja hinta on ohjannut lopullista päätöksentekoa. Kalleimman kategorian tuotteita en ole ostanut koskaan. Tällä osa-alueella olisin pystynyt puristamaan paljon enemmänkin säästöä, mutta toisaalta rahaa olisi myös saanut kulumaan helposti yli kaksinkertaisen summan.

Poikani harrastus on kaikki yllä mainitut kulut huomioiden maksanut keskimäärin 2 730 euroa vuodessa, 227 euroa kuukaudessa, 52 euroa viikossa. Tapahtumakohtaista lukua en tässä uskalla lähteä arvioimaan, kun tapahtumapäivien määrää en ole kirjannut, mutta huikean paljon niitä on vuosien aikana ollut. Jopa siinä määrin, että muita vapaa-ajan kuluja ei merkittävässä määrin samalle yhdentoista vuoden ajanjaksolle ole poikani osalta tullut. Lapsuus ja nuoruus on vietetty pojan kanssa melko pitkälti lätkän parissa jäähalleilla.

Lopuksi haastan seuraihmiset yli lajirajojen avaamaan oman lajinsa ja seuransa kulurakennetta ja pohtimaan, mistä säästöjä omassa lajissaan tai seurassa voisi tehdä. Taloudellisiin haasteisiin perustuva Drop out pitäisi saada kitkettyä kokonaan pois lajista riippumatta. Liikunnan ja tavoitteellisen urheilun harrastamisen haluamansa lajin parissa pitäisi olla jokaisen lapsen ja nuoren perusoikeus. Näillä kustannuksilla on selvää, ettei se tänä päivänä toteudu ilman tukitoimia.

Mitä kuuluu keskiuusmaalaiselle jääkiekolle tänään?

Historia on muistuttamassa meitä siitä, miten asioita on ennen tehty niin hyvässä kuin pahassa. Sieltä kasvaa myös oppimisen siemen uusia toimintamalleja kehiteltäessä. Aina aika ajoin herää keskustelu siitä, miten ennen kaikki oli paremmin ja käynnistyy haikailu vanhojen hyvien aikojen perään. Muistellaan, kuinka joskus on pelattu sillä ja tällä tasolla ja toiminta oli ns. tapissa. Kultareunuksin rajatuista muistoista unohtuu usein kuitenkin olemassa olleet erilaiset toimintaedellytykset ja rakenteet, jotka toimintaa ohjasivat.

Pitää siis aina osata katsoa myös sitä historiallista kontekstia, jossa kulloinkin on toimittu. Maailma muuttuu ja sitä myöden toimintaympäristö ja -edellytykset tuon muuttuvan maailman mukana. Vanhoja toimintamalleja ei voi uuteen tilanteeseen sellaisenaan istuttaa. Tänä päivänä tosiasia on, että pienet – tai edes keskisuuret seurat – eivät yksinään pysty tarjoamaan kärkipelaajilleen sopivaa toimintaympäristöä ilman laadukasta toiminnan kehittämistä ja yhteistyötä muiden seurojen kanssa. Ainoastaan liigalogo-seuroilla on riittävää imua kilpailukykyisten joukkueiden rakentamiseksi vuodesta toiseen ilman, että toiminnan laatua otetaan tiukkaan tarkasteluun. Toki liigaseurat toimintaansa arvioivat ja kehittävät, mutta pelaajan tai perheen näkökulmasta liigalogo mielletään – virheellisesti – automaattiseksi laadun takeeksi.

Keski-Uudenmaan alueen seurat KJT:n ympärillä ovat ajautuneet kaikki jossain määrin ahdinkoon ja ovat hakeutuneet yhteistyön piiriin. Mäntsälän, Nurmijärven ja Sipoon seurat ovat menneet liigaseurojen sateenvarjojen alle, mutta ensiaskeleiden perusteella toimintaedellytykset ovat pienten pelaajamäärien vuoksi useassa ikäluokassa edelleen varsin hankalat. Pohjoisessa Hyvinkää aloittelee yhteistyötä Riihimäen kanssa.

Mikä toimintaympäristössä ennen oli toisin? Yhtenä huomioitavana osana oli varmasti se, että Jääkiekkoliitto oli organisoinut aluepolitiikkansa ja sarjajärjestelmät eri tavalla. Uusimaa oli oma alueensa, jolla oli oma aluehallintonsa ja myös oma aluejoukkue Pohjola-leirillä. Näin ollen myös alueen pelaajia pääsi mukaan runsaslukuisesti. Myös SM-karsintasarjojen paikkoja jaettiin aluekiintiöistä. Tämä mahdollisti paremmin seurojen toimimisen paikallisesti ja kampoihin pystyttiin yksittäisissä ikäluokissa laittamaan isommillekin seuroille.

Kilpailukyvyn edelleen parantamiseksi Keski-Uudellamaalla, 80-luvulla syntyneille muodostettiin vuonna 1996 kilpakiekon yhteisjoukkueet B- ja A-junioreihin. Yhteisjoukkueet pelasivat nimellä KJT. Joukkueeseen valikoitui pelaajia Tuusulan, Keravan ja Järvenpään paikallisista seuroista. Tämä yhteistyö mahdollisti kärkipelaajien kehittymisen lähellä kotia kilpailukykyisissä joukkueissa ja osa ikäluokista pelasikin varsin menestyksekkäästi. C-junioreiden kanssa sen sijaan arvottiin vuosittain missä pelataan ja millä paidalla, nimellä jne. Tämä johti lopulta siihen, että yksittäisten ikäluokkien toimijoiden (huom. aikuisten) aiheuttama turbulenssi lamautti tämän yhteistyön.

90-luvulla syntyneet pelaajat hukattiin paljolti tämän turbulenssin jälkilöylyissä. Paikalliset seurat alkoivat uudelleen kilpailla keskenään niin pelaajista kuin pahimmillaan resursseistakin. Tämän tuloksena yhdelläkään seuralla ei enää C-junioreissa ollut alueen kärkipelaajia joukkueissaan, vaan he olivat karanneet Helsingin liigaseuroihin tai Vantaalle. Kun tämä tosiasia tunnistettiin, Tuusulan Juniorikiekko ja Keravan Shakers päättivät miekkojen kalistelun sijaan rakentaa yhteistyötä ja syntyi nykymuotoinen KJT Hockey. Järvenpään Haukat ei tuossa vaiheessa vielä ollut valmis käynnistetyn mukaiseen yhteistyöhön.

Yhteistyöhön lähdettiin muuhun Suomeen nähden etujoukoissa ja sen tuomasta edusta seurassa nyt nautitaan. Sittemmin samantyylistä mallia on alettu soveltaa mm. Kymen alueella PoKLi Ry:ssä, Päijät-Hämeessä Pelicansin alla ja Läntisellä Uudellamaalla Harjun Kiekossa.

Toimintaa alettiin uudessa KJT:ssa rakentaa ja kehittää johdonmukaisesti. Alkuvuosien karikoiden tasoittamiseksi luotiin toimintamalli, joka on osoittautunut toimivaksi ja kehityskelpoiseksi tavaksi tehdä juniorijääkiekkoa. Seuran 2001-syntyneiden ikäluokka on toiminut tuon kehitystyön pilottina kohta kuuden vuoden ajan ja tehdyn pilotoinnin tuloksia voidaan näin ollen jo pikku hiljaa arvioida pidemmälläkin aikavälillä. Ikäluokan johtoajatuksena ovat olleet pitkäjänteisyys sekä varhaisen segregoinnin välttäminen. Nyt, C-vaiheessa, ikäluokassa on edelleen mukana lähes 70 pelaajaa ja pelijoukkue löytyy ikäluokasta kaikilla harrastamisen tasoilla.

Muutosvastarintaa seuran sisällä on toki vuosien varrella kohdattu. Ikäluokan toimintaa on kummasteltu, epäilty ja arvosteltu. Ajan myötä enemmistö on kuitenkin hyväksynyt ajatuksen kiireettömyydestä, pitkäjänteisyydestä ja koko ikäluokasta huolehtimisesta – kärkeä kuitenkaan unohtamatta. Mottona on ollut ”Kärki edellä, mutta ei sen ehdoilla”. Tällä hetkellä voidaan todeta kaikkien 2001-syntyneitä nuorempien ikäluokkien olevan elinvoimaisia ja vahvoja sekä keskenään samassa suunnassa. Tämä siitä huolimatta, että muutosvastarinnan myötä myös lähtijöitä on ollut – onneksi kuitenkin vuosi vuodelta vähemmän.

Myös Järvenpäässä on huomattu, että sillä ei ole nykyisin riittäviä toimintaedellytyksiä toimia yksinään ja he ovatkin jälleen lähteneet mukaan tekemään yhteistyötä keskiuusmaalaisen pelaajapolun kehittämiseksi. Tämän yhteistyön myötä alueella pelataan kilpakiekkoa C2-A – junioreissa nimellä KJT Haukat. Lisäksi yhteistyötä tehdään myös D1-junioreiden välillä. Yhteistyö on toiminut jouhevasti ja se on tukenut pelaajien kehittymistä.

Missä KJT:n ikäluokat menevät tällä hetkellä?

C SM-sarjassa (01-syntyneet) pelaa 20 joukkuetta; niistä 15 on liigaseuroja ja loput viisi paikkaa täyttävät Blues kahdella joukkueellaan, K-Vantaa, KJT Haukat ja Karhu-Kissat. Näistä joukkueista Blues on Suomen ylivoimaisesti suurin junioriorganisaatio, K-Vantaa on vantaalaisten seurojen yhteenliittymä sekä Jokereiden sateenvarjoseura ja K-Kissat niin ikään Jokereiden sateenvarjon alla. Nykyinen laadukas ja pitkäjänteinen toiminta on siis johtanut siihen, että tuossa tiukassa taistelussa paikasta auringossa KJT on pärjännyt Haukkojen kanssa tehtävällä yhteistyöllä varsin hyvin. Tämän ikäluokan menestys varmistaa jatkumon myös 02-syntyneille, jotka pääsevät SM-karsintasarjaan (24 joukkuetta) ensi kaudella automaattisesti.

C2 (02-syntyneet) pelaa valtakunnallista ylintä sarjatasoa siitä huolimatta, että muutama kärkipelaaja päätti lähteä liigaseuroihin (Jokerit ja HIFK) jo tämän kauden alkaessa. Riittävä massa ja laadukas harjoittelu ovat taanneet kuitenkin sen, että joukkue on edelleen hyvissä asemissa valtakunnan kärjen takana ja seuraan jääneet kärkipelaajat pääsevät kehittymään rauhassa ja pelaavat isossa roolissa lähellä kotia. Luotan siihen, että joukkue pelaa syksyllä itsensä 20 joukkoon ja pelaa SM-sarjassa koko kauden.

D1 (03-syntyneet) on selvinnyt niin ikään muutaman kärkipelaajan lähdöstä kuivin jaloin. Edellinen valmentaja vei puolitoista vuotta sitten Helsinkiin mukanaan peräti yhdeksän ikäluokan sen hetkistä kärkipelaajaa. Moni oli sitä mieltä, että tuon ikäluokan toiminta KJT:ssa oli ohi. Vaan kuinkas kävikään? Syksyn alkusarjan jälkeen KJT Haukat on ylimmällä sarjatasolla sijalla 7., liigalogo-seurojen pelijoukkueiden sekä Juha Lindin luotsaaman Vuosaaren Viikinkien välittömässä tuntumassa.

D2 (04-syntyneet) on pelannut syksyllä erittäin vahvasti ja on alueen ylimmällä sarjatasolla sijalla 3. Tuo joukkue on vielä ainoastaan KJT:n pelaajista koostuva joukkue.

Tärkeää on myös, että kaikkien näiden kärkijoukkueiden takana pelijoukkueita on kaikissa ikäluokissa myös alemmilla tasoilla mahdollistamassa kiireettömän kypsymisen niille, joiden kehitys on hitaampaa tai maileja jäällä on takana vähemmän. Myös kaikissa alemmissa ikäluokissa (G-E) pelaajia on runsaasti ja toiminta on pelaajien kehittymisen näkökulmasta katsottuna laadukasta. Tulevaisuus näyttää siis toistaiseksi varsin hyvältä. Ensi vuonna SM-sarjatason pelaaminen laajenee B2-junioreihin.

Pitkäjänteisen kehitystyön tuloksena KJT:n toimintaa arvostetaan tänä päivänä ympäri valtakuntaa. Seuran toimintamallista ollaan kiinnostuneita ja seuran ikäluokat ovat haluttuja yhteistyökumppaneita muiden seurojen pelitälleille aina Oulua myöten. Kehitystyö jatkuu edelleen ja minulla on vahva usko siihen, että toiminnan laatu paranee entisestään sinnikkäällä ja pitkäjänteisellä työllä. Muun muassa nais- ja tyttökiekon puolella meillä on edelleen paljon haasteita toimintaedellytysten takaamiseksi myös seuran tyttöpelaajille.

”Mahdollisimman monelle, mahdollisimman paljon, mahdollisimman pitkään” on siis osoittautumassa varsin toimivaksi ajattelumalliksi!

Yhteistyöllä tuloksiin

Urheilupiireissä peräänkuulutetaan aika ajoin sitä, että koulun – tai yleisemmin suomalaisen koulujärjestelmän – tulisi järjestää paremmin mahdollisuuksia huippu-urheiluun tähtääville nuorille harjoitella tavoitteellisesti koulupäivien aikana esimerkiksi aamuisin. Pääkaupunkiseudulla yläkoulun urheiluakatemiatoimintaa tarjotaan, mutta kovin laajamittaista ja isolle massalle mahdollistavaa toiminta ei ole. Muissakin suurissa kaupungeissa tarjonta keskittyy yksittäisiin kouluihin ja niiden takana on useimmiten jonkinlaista lisäresurssia opetuksen järjestäjältä vaativa järjestelmä.

Miksi sitten on niin vaikeaa, että urheilua ja koulunkäyntiä yhdistelevät järjestelyt useimmiten jäävät ainoastaan äänekkäiden vaatimusten tasolle ja mitään ei tapahdu?

Tuusulassa käynnistyi syksyllä 2014 yläkoulun urheiluvalmennusohjelma, jonka piirissä on tällä hetkellä 42 jääkiekkoa harrastavaa tuusulalaista yläkoululaista 7. ja 8. luokalla. Urheiluvalmennusohjelma mahdollistaa seuran organisoiman aamuharjoittelun tiistaiaamuisin klo 8-10 sekä kaksi tuntia viikossa yleisvalmennusta koulun valinnaistarjonnasta. Tuusulan ohjelmassa omaleimaista on se, että urheiluvalmennusohjelma toimii kaikilla kunnan viidellä yläkoululla, joten ohjelman piiriin saadaan kiitettävän suuri määrä harrastajia. Ilman kaikkien koulujen sitoutumista tämän ohjelman käynnistyminen olisi todennäköisesti jäänyt toteutumatta.

Yläkoulun urheiluvalmennusohjelman käyntiin saaminen oli pitkän suunnittelun ja valmistelun tulos, joka saatiin aikaan hyvällä vuorovaikutuksella aloitteellisen urheiluseuran (KJT Hockey), lajiliiton (Jääkiekkoliitto) ja opetuksen järjestäjän (Tuusulan kunta) kesken. Alun perin ajatuksenamme oli rakentaa ohjelma vain jääkiekon ympärille, mutta valmisteluprosessin ja hyvän keskustelun seurauksena ajatus jalostui siten, että mukaan otettiin kaikki halukkaat urheiluseurat ja lajit. Ensi syksystä alkaen mukana on jo 16 lajia ja yhtä monta alueen urheiluseuraa. Puolentoista vuoden kokeilun jälkeen kaikki osapuolet ovat pääosin tyytyväisiä systeemin toimivuuteen, vaikka täydellinen ei tämäkään vielä urheilun näkökulmasta ole.

Voisiko tällainen valmennusjärjestelmä sitten olla käynnissä kaikkialla Suomessa, jos se kerran tukee nuoren kehittymistä urheilijana? Minun mielestäni kyllä voisi. Onnistumisen kannalta oleellista kuitenkin on, millä äänensävyllä urheiluseurat lähestyvät kunnallista opetuksen järjestäjää. Tässä pari rajoittavaa seikkaa, jotka kannattaa ottaa jo lähtökuopissa huomioon, kun mahdollisuuksia lähdetään kartoittamaan.

Suomalainen perusopetuslaki rajoittaa mahdollisuuksia lukujärjestysten muokkaamiselle harjoittelun mahdollistamiseksi koulupäivän aikana. Yläkoululaisen viikkotuntimäärä on keskimäärin 30 tuntia viikossa. Tämä tarkoittaa keskimäärin kuuden tunnin mittaisia koulupäiviä aikavälillä 8-16. Haasteena on, että koulupäivän sisälle ei saa lain mukaan tulla ns. hyppytunteja. Lisäksi nykyinen tuntijako sisältää paljon valinnaisuutta, joka sekoittaa opetusryhmiä ja vaikuttaa lukujärjestysten laadintaan tekemällä valinnaisten aineiden opetusryhmistä urheilun näkökulmasta heterogeenisiä. Nämä kaksi seikkaa jäykistävät opetuksen järjestäjän ja rehtorien mahdollisuuksia järjestää aikaa urheilijoille koulupäivien sisältä harjoittelun mahdollistamiseksi, vaikka tahtoa olisikin. Edellä mainituista syistä vain urheilijoiden ehdoilla rakennettu lukujärjestys vaikuttaisi todennäköisesti muiden opiskelijoiden lukujärjestykseen kohtuuttoman epäoikeudenmukaisella tavalla.

Perusopetuksen tulee myös olla kaikille maksutonta, joten aamuharjoittelusta ei saa aiheutua oppilaalle kustannuksia esimerkiksi valmennuksen järjestämisestä johtuen. Kuntien talouskurimuksesta johtuen opetuksen rahoista on vaikeaa löytää lisärahoitusta urheiluvalmennuksen kustannuksiin, joten valmennuksen järjestämisen täytyy tällöin jäädä seurojen harteille. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että toiminnan pystyvät organisoimaan vain seurat, joissa on päätoimisia työntekijöitä. Kaikilla seuroilla ei tällaisia ole ja vaikka talkoohenkisiä tekijöitä löytyisikin, niin siviilityön asettamat reunaehdot voivat tehdä valmennuksen järjestämisen mahdottomaksi. Peruskoulun jälkeen toiselle asteelle siirryttäessä mahdollisuudet ovat jo paljon suuremmat, kun lukujärjestys ei ole vaatimuksiltaan niin tiukka ja valmentajillekin voidaan maksaa valmennuksesta tuntiopettajan palkkio esimerkiksi lukiossa.

Olen erittäin iloinen, että Tuusulassa olemme hyvällä yhteistyöllä saattaneet alkuun kehityskelpoisen urheiluharrastusta tukevan järjestelmän ja kannustan keskustelun avaamista myös muualla Suomessa. Tärkeää on muistaa, että pelkästään vaatimuksia esittämällä ei luoda mahdollisuuksia kunnan ja urheiluseurojen hedelmälliselle yhteistyölle. Haasteiden tunnistaminen ja ratkaisun etsiminen yhdessä ovat mahdollisuus niihin innovaatioihin, jotka mahdollistavat uusia toimintatapoja tavoitteellisen harjoittelun kehittämiseksi lähellä kotia.

Tuusulan yläkoulujen urheiluvalmennusohjelman periaatteisiin voit tutustua täältä: http://web.tuusula.fi/urheiluvalmennusohjelma/

 

Kiireettömästi huipulle

Nuorten MM-kisojen aikaan järjestetyn Jääkiekkoliiton seminaarin teemana oli Kiireettömästi huipulle. Tämä teema on erittäin tervetullut ja ajankohtainen avaus suomalaisessa urheilukeskustelussa. Nykyisin vallalla oleva kiire näkyy ja kuuluu ainakin yhden keskiuusmaalaisen, liigaseurojen läheisyydessä toimivan seuran jäähallien käytävillä. Käytäväkeskusteluissa spekuloidaan tähän aikaan kaudesta kovasti sitä, kuka mistäkin ikäluokasta on lähdössä ensi kaudeksi mihinkin liigaseuraan. Ikävää on, että tämän ilmiön käynnistää usein liigaseurojen suunnalta tulevat yhteydenotot ja kosiskelut jo D-juniorivaiheessa.

Oma käsitykseni kiireettömyydestä tarkoittaa pitkäjänteistä matkaa hyvässä valmennuksessa, pelaajalähtöisesti ja kustannustehokkaasti – mahdollisimman lähellä kotia. Näiden pohjalta tulisikin arvioida, missä vaiheessa oman kylän hallilta täytyy ja kannattaa moottoritietä etelän suuntaan lähteä.

KJT Hockeyn junioriorganisaatio on tällä hetkellä pelaajalisenssien määrällä mitattuna koko Suomen viidenneksi suurin. Etelän alueella suurempi on ainoastaan Blues Juniorit, joka painii tällä hetkellä valitettavan jääpulan kanssa. Kaikki seuramme E-C2 –ikäluokkien kärkijoukkueet pelaavat ylimmällä mahdollisella sarjatasolla ja kaikki merkit viittaavat siihen, että sama trendi jatkuu myös tulevaisuudessa. Tämän lisäksi meillä on tarjota jokaiselle kärjen takana kehittyvälle pelaajalle oikeantasoinen harjoitus- ja peliympäristö sopivassa ryhmässä. Alueella on myös riittävästi jäähalleja, joten olosuhteiden vuoksikaan lähtemisen pakkoa ei ole. Mikä liigaseuroihin siis edelleen vetää?

Yleinen käsitys lienee, että liigaseurojen urheilutoiminta olisi paremmin organisoitua ja valmennus ammattitaitoisempaa. Tästä en ole vuosien aikana löytänyt kiistatonta näyttöä. Liigaseurojen Try out –seulontaan pohjautuva toimintakulttuuri ei perustu pitkäjänteisyyteen, vaan joukkueeseen tullaan vuodeksi kerrallaan. Valmennus on tuloskeskeistä ja mikäli menestystä ei tule, se on yleensä huonojen pelaajien vika. Valmentajien onneksi kevään Try out –seulonta tuo joukkueeseen uusia pelaajia joukkueen vahvistamiseksi ja pudokkaat voidaan palauttaa takaisin pöndelle.

Ilokseni olen huomannut, kuinka Helsingin liigaseuroista toinen on peräänkuuluttanut julkisuudessa kiireetöntä ja pitkäjänteistä valmennusta ilman tulospaineita myös omassa seurassaan. Nähtäväksi jää, milloin tämä alkaa konkreettisesti näkyä myös ulospäin. Ensimmäinen iso näkyvä askel voisikin olla keskittyminen omien pelaajien kehittämiseen sen sijaan, että rekrytoidaan pelaajia liian varhaisessa vaiheessa siirtymään muualta. Ketään ei tietenkään voi, eikä pidä, estää pyrkimästä liigaseuraan, mutta yllyttäminen ei ole oikea tai eettisesti kestävä tapa toimia. Try out –kulttuurista luopuminen olisi myös hieno osoitus kiireettömyyden ja pitkäjänteisyyden ajatuksesta.

Iso merkitys kiireettömyydessä on myös mielekkäällä ajankäytöllä ja harrastamisen kustannuksilla. Lähteminen kotihallin vierestä päivittäin esimerkiksi Keski-Uudeltamaalta Helsinkiin tarkoittaa kauden aikana satojen tuntien autossa istumista. Nämä tunnit ovat pois opiskelusta ja koulunkäynnistä sekä vapaa-ajasta naapuruston kavereiden kanssa. Lisäksi matkustaminen kuluttaa euroja. Vertailua kannattaa tehdä myös kuukausimaksujen osalta ja pohtia, nouseeko harrastamisen laatu samassa suhteessa kohoavien kustannusten kanssa.

Silloin, kun kotiseurassa toimintaympäristö tarjoaa hyvät olosuhteet, osaavan ja yksilöä eteenpäin vievän valmennuksen sekä mahdollisuuden pelata maan parhaita vastaan, siirtymiseen ei ainakaan minun mielessäni löydy järkiperusteita. Syytä on myös tiedostaa, että siirtyminen liigaseuran junioreihin altistaa pelaajan välittömästi armottomalle kilpailulle paikasta auringossa. Loppujen lopuksi siirtyneiden pelaajien määrään suhteutettuna huomattavana vähemmistönä ovat ne, joille siirtyminen jää pysyväksi.

Mikäli siis oman seuran olosuhteet, valmennus, harrastamisen kustannukset ja pelijoukkueet ovat oikeassa suhteessa pelaajan tasoon, lähtemistä kannattaa viivyttää mahdollisimman pitkään. Tätä pitkäjänteisyyttä toivon tulevaisuudessa tuettavan myös jääkiekkoliiton toimesta siten, että sarjajärjestelmiä kehitetään sen suuntaisesti, että pelaajien keskittymistä alueen liigaseuroihin ei ohjata liialla tiivistämisellä. Tuon pohtiminen vaatii kuitenkin oman lukunsa.